Ensimmäiset viikkoni Pami-järjestön nuorisoverkostojen vapaaehtoisena ovat takana. Pitkä seikkailuni halki Guatemalan on vasta alussa. Vietän ensimmäisen tyokuukauteni Meksikon rajan tuntumassa sijaitsevassa Coatepequen pikkukaupungissa, joka on tullut tunnetuksi varsin levottomana ja monissa ongelmissa rypevänä rajakaupunkina. Nuorisoverkosto, joka yrittää ehkäistä lasten ja nuorten seksuaalista hyväksikäyttöä toimii haastavassa ympäristössä, jossa seksuaalinen hyväksikäyttö ei suinkaan ole ainoa nuorten elämää varjostava seikka. Paikalliset nuorisoverkostolaiset Fransisco, 16, Lester, 17, ja Ernesto, 20, kertovat pelosta, joka rajoittaa heidän elämäänsä, ja siitä, mitä he ovat tehneet tälle pelolle.

Pelko - tunne, joka on guatemalalaisten keskuudessa hyvin yleinen - on tässä kaupungissa käsinkosketeltavampaa kuin muissa. Ihmiset eivät järjestä juhlia tai liiku öisin ulkona, ja näkeepä kaduilla joskus ihka oikeita pistoolejakin, joiden luulisi kuuluvan ennemmin lännenfilmiin kuin tavallisen pikkukaupungin kaduille. Coatepequen kaupunginhallitus päätti viime vuoden syksyllä purkaa ränsistyneen kauppahallin, jossa tyoskenteli satoja kauppiaita. Tämä purkupäätos johti mellakoihin, joiden vuoksi kaupunginhallitus lopulta joutui julistamaan kaupunkiin poikkeustilan. Tämä poikkeustila on tuosta päivästä asti mutkistanut Fransiscon, Lesterin ja Erneston elämää. Kahakoissa poltettiin tavallisten coatepequelaisten autoja, tuhottiin kaupungintalo, surmattiin riidan molempien osapuolten johtohahmoja ja saatettiin kaupungin keskusta sotatilan valtaan.  Poliisi reagoi kahakoihin kovalla kädellä, ja viattomat nuoret saivat osansa. Fransisco, Ernesto ja Lesterkin saivat pelätä kyynelkaasupommeja ja ammuskelua. Poikien mielestä konfliktin leviäminen tavallisten ihmisten elämään oli väärin.  Koulunkäynti, työnteko ja liikkuminen kaupungin alueella kävivät mahdottomaksi. Lasten ja nuorten koulunkäynti keskeytyi lokakuussa viikoksi, koska kotien ja koulujen väliset bussiyhteydet katkaistiin. Väkivalta kosketti poikia aivan liian läheltä, kun heidän koulunsa vararehtori kuoli kahakoissa.

Pelko poikien mielessä ei johdu kuitenkaan yksin näistä kahakoista. Monet Coatepequen asuinalueet ovat arkenakin pelon ja varovaisuuden valtakuntaa. Jengit ovat kasvattaneet jäsenistöään rajusti ja huumekauppa ja ihmisten ja tavaroiden salakuljetus ovat suosittuja elinkeinoja. Pojat kertovat pelkäävänsä tiettyjä kaupunginosia ja yksin liikkumista. Tavallisten ohikulkijoiden henki ei ole arvokas, kun jengit, salakuljettajat ja poliitikot jakavat valtaa keskenään.
Pahinta kuitenkin on, etteivät yleinen väkivaltaisuus ja pelko rajoitu vain kaupungin kaduille. Ne ulottuvat myos koteihin. Seksuaalinen hyväksikäyttö, henkinen ja fyysinen väkivalta ja köyhyys ovat coatepequeläisissä perheissä hyvin tavallisia. Minua yllättää se, kuinka pojat tyynen rauhallisesti kertovat näistä elinolosuhteista, jotka typistävät nuorten elämän toivottomaksi selviytymiskamppailuksi, jossa turvaudutaan liian usein vaarallisiin ja haitallisiin selviytymiskeinoihin, kuten jengeihin.

Ernesto, Lester ja Fransisco eivät kuitenkaan ole käpertyneet kotioloihin toivomaan parasta ja pelkäämään pahinta, kuten valtaosa paikallisista nuorista, vaan päättäneet tehdä nuorten synkälle tilanteelle jotain liittymällä nuorisoverkostoon. Verkostossa he oppivat uusia taitoja, joita ei tavallisissa kouluissa opeteta, mutta joita he tarvitsevat selvitäkseen elämässä eteenpäin ja ymmärtääkseen todellisuutta, jossa he elävät. He ovat oppineet omat oikeutensa ja nyt he tietävät, että nuorillakin on oikeus, keinoja ja kanavia puolustautua väkivallalta ja vaikuttaa Coatepequen asioiden tilaan. He ovat oppineet näkemään, miten Coatepequeä voitaisiin parantaa, ja mitä he itse voivat tehdä parannusten aikaansaamiseksi. Viikoittain pojat muun muassa ottavat osaa erilaisiin työpajoihin, pukeutuvat pelleiksi kertoen lapsille heidän oikeuksistaan, osallistuvat poliittiseen prosessiin, jonka tarkoitus on saada aikaan kunnallinen lastensuojeluohjelma, sekä puhuvat ongelmistaan ja unelmistaan Pamin toimistolla.

Pelko on tunne, joka kertoo meille, ettei kaikki ole kohdallaan. Se, mitä kukin meistä päättää tehdä pelolle, on tietoinen päätös. Guatemalassa osallistumisen ja kantaaottamisen pelko on kansallinen ongelma. Ernesto, Lester ja Fransisco ovat nuorisoverkoston suojissa saaneet mahdollisuuden päästä eroon tästä pelosta. Poikien unelmat ovat niin vahvoja, etteivät ne salli heidän istua hiljaa surren menetettyjä mahdollisuuksiaan ja tuhottuja haaveitaan. He haluavat toteuttaa unelmansa tavallisesta, turvallisesta arjesta, hyvästä ammatista ja työpaikasta. Jotta nämä unelmat toteutuisivat, tulee heidän tehdä Coatepequestä parempi paikka kaikille, ei vain heille itselleen.