fi | se | en

Etusivu > Osallistu Työpaikka rohkealle -kampanjaan > Työpaikka rohkealle-kampanja 10-11: Anna vaihtoehto Kambodzhan lapsityöläisille

Taksvärkin Työpaikka rohkealle –kampanjan 2010 – 2011

kohteena ovat Kambodzhan lapsityöläiset. Tekemällä päivän töitä ja lahjoittamalla  palkkion Taksvärkki-keräykseen nuori mahdollistaa monivuotisen kehitysyhteistyöhankkeen Kambodzhassa.

Hankkeella parannetaan lapsityöläisten asemaa ja tuetaan lapsityöläisiä palaamaan normaaliin arkeen, saamaan koulutusta, kuntoutusta ja mahdollisuuksia muuhun toimeentuloon. Kambodzhassa lapsityön vähentämistä tuetaan mm. perustamalla ryhmiä, jotka kouluttavat lapsia, vanhempia, työnantajia ja viranomaisia lapsityön vaaroista.

Taksvärkin kumppanijärjestö Lichadon ryhmät valvovat, ettei kylissä teetetä haitallista lapsityötä ja raportoivat ilmi tulleista tapauksista. Lisäksi työnantajia kannustetaan tarjoamaan työssä käyville lapsille terveyspalveluita, enemmän vapaa-aikaa sekä sallimaan koulunkäynti. Lapsityöläisten tukeminen ehkäisee lapsityön ja köyhyyden kierteen siirtymistä seuraaville sukupolville.  Parantamalla lapsityöläisten asemaa parannetaan myös heidän tulevien lastensa tulevaisuutta.

LICADHO (Cambodian League for the Promotion and Defense of Human Rights) on Kambodzhan johtava ihmisoikeusjärjestö, ja sillä on alueella toimiva yhteistyöverkosto.

tyopaikkarohkealle.fi 

Työpaikka rohkelle -kampanjan oma kampanjasivustolla www.tyopaikkarohkealle.fi on tarjolla dokumentti Unelmatyö?, animaatio Köyhyyden kierre, nuorten lapsityöläisten tarinoita sekä oppimateriaaleja. Sivustolla voi myös osallistua Videoskabaan ja seurata mitkä oppilaitokset osallistuvat Työpaikka rohkealle -kampanjaan.

Taksvärkki-kampanja on nuorten omaa kehitysyhteistyötä, suoraan nuorelta nuorelle.

Paljon enemmän kuin rahankeräyspäivä

Taksvärkki on kansainvälisyyskasvatusta parhaimmillaan. Se on nuorten omaa kehitysyhteistyötä, jossa avun saaja ei jää kasvottomaksi. Kampanjan suojelijana on tasavallan presidentti Tarja Halonen.

Kampanjamateriaali lähetetään kaikille oppilaitoksille, jotka osallistuvat Työpaikka rohkealle -kampanjaan.

Taksvärkki ry:n kansainvälisyyskasvatusmateriaalit ja palvelut ovat oppilaitoksille ilmaisia. Niihin ei käytetä keräysvaroja.

Taksvärkki-kampanjaan osallistuminen

1) Ilmoittautukaa kampanjaan verkkolomakkeella. Taksvärkki-päiväksi voi valita minkä tahansa lukujärjestykseen soveltuvan päivän. Kampanjan avajaisia vietetään 11.9.2010.

2) Suunnitelkaa, miten koulunne oppilaat tutustuvat bolivialaisten ikätovereidensa elämään ja ajatuksiin:

3) Miettikää, mikä keräystapa sopii teidän koulullenne, esimerkiksi:

Työpaikan hankkiminen


  tulostettava versio