|
|
|
|
|
|
|
Syitä lapsikauppaan
Lapsikaupan taustalla vaikuttavat erityisesti köyhyys sekä sukupuolten välinen epätasa-arvo ja alhainen koulutustaso. Perheet saattavat alhaisten tulojen tai velkaantumisen vuoksi ajautua tilanteeseen, jossa lasten panos perheen toimeentulon hankkimisessa on välttämätön. Tällöin lapsi joudutaan lähettämään kodin ulkopuolelle hankkimaan elantoa. Ulkopuolisen välittäjän astuessa mukaan tilanteeseen on lapsikaupan asetelma valmis. On keskeistä ymmärtää, että usein perheet toimivat ainoastaan paremman tulevaisuuden toivossa ja köyhyyden sanelemana. Tietämättöminä olosuhteista, joihin lapsi tulee päätymään, he uskovat toimivansa sekä lapsen että perheen parhaaksi. Lukutaidottomuus ja tiedon puute tekevät lapsista helppoja uhreja. Siinä missä koulutus tarjoaa avaimet parempaan tulevaisuuteen, kouluttamattomat lapset etsivät uusia mahdollisuuksia usein valheellisiksi paljastuvista lupauksista. Tämä koskee etenkin tyttöjä, joiden koulutusta ei pidetä tärkeänä. Tyttölapset ovatkin yhä haavoittuvaisempia joutumaan lapsikaupan uhreiksi. Tytöille on myös enemmän kysyntää. Sukupuolten välillä vallitseva epätasa-arvo on osaltaan antanut seksiteollisuuden kasvaa ja kukoistaa sekä lisännyt aviopuolisoiden myyntiä. Lapsikauppa on puolestaan pyrkinyt vastaamaan kasvavaan kysyntään ja tarjonta on lisääntynyt. Lue lisää: Seurauksia lapsikaupasta
|
Lapsikauppa
Kambodzha ja lapsikauppa
|
|
|
|
|
|
|