|
|
|
|
|
|
|
Uskomukset
Kambodzhassa, kuten muissakin Kaakkois-Aasian maissa, asuu syvällä korkeauskontojen (hindulaisuus, buddhalaisuus) takana vankkumaton luottamus luonnonhenkiin, esi-isien henkiin ja ihmisen kykyihin vaikuttaa näiden henkien toimintaan. Khmerit käyttävät näistä hengistä nimeä ’neak tha’. Henget asuvat kaikkialla: metsissä, puissa, järvissä, joissa, riisipelloissa ja kylissä. Ne kontrolloivat kaikkea ihmiselämään liittyvää. Henkiä tulee kiittää lapsien terveydestä, sadon onnistumisesta tai vaikkapa vallanpitäjien onnesta. Kambodzhassa hengille on rakennettu pieniä pyhäkköjä esimerkiksi suurten puiden juurille, missä puun hengen arvellaan majailevan. Henkiä on taukoamatta muistettava ja lepyteltävä , sillä huonolla tuulella ollessaan ne aiheuttavat tulipaloja, tulvia, sairautta, kuolemaa ja kuningaskuntien tuhoa. Jokaisella hengellä on yleensä oma reviirinsä ja omat mieltymyksenä ja näin ollen uhrin on oltava mieluinen: yksi pitää kukista, toinen hedelmistä. Tärkeintä on, ettei henkiä milloinkaan suurten buddhalaisten juhlien yhteydessä laiminlyödä, vaan niitä muistetaan lahjoin samalla tavoin kuin luostarin munkkeja. Jokaisella kambodzhalaisella perheellä on kodissaan pyhättö, johon kerätään päivittäin ruokaa ja poltetaan suitsukkeita henkien lepyttämiseksi.
Lue lisää ja tutustu kuvasarjaan henkien palvonnasta:
|
Miten toimia lapsikauppaa vastaan?
Kambodzha
Tehtäviä ja ideoita oppitunneille ![]() |
|
|
|
|
|
|