Isoäidin henki siunaa matkan nelostiellä

Jokaista kambodzhalaista kylää tai korttelia suojelee isoisän henki Neak Ta. Se suojaa yhteisöä pahalta ja varjelee satoa sekä ihmisten ja luonnon harmonista yhteiseloa. Neak Tan läsnoloa saattaa symboloida esimerkiksi termiittikeko kylän laitamilla.

Neak Ta mielletään ennen kaikkea maskuliiniseksi jumalhahmoksi. Siitä poikkeuksen tekee kuitenkin Yiey Maw, isoäidin henki, jota palvotaan Phnom Penhin ja Sihanoukvillen kaupunkien puolivälissä olevan valtatie neljän varrella.

Paikalla nimeltään Pich Nil Pass on koristeellinen Buddha-alttari, jonka ääreen kaikki, rekkakuskeista lomaileviin turisteihin ja urbaaneista nuorista maanviljelijöihin, pysähtyvät uhraamaan banaaniterttuja isoäidin hengelle.



Yiey Maw -hahmosta on olemassa monta eri tarinaa. Yksi niistä kertoo, että kauan sitten kambodzhalainen armeijan kenraali lähti sotaan taistellakseen thai-joukkoja vastaan. Kun hänestä ei aikoihin kuulunut, keräsi vaimo naisista koostuvat joukkonsa ja lähti niiden turvin etsimään miestään.

Vaimolle kerrottiin, että mies oli kaatunut sodassa, mutta hän ei koskaan löytänyt miehensä ruumista. Tästä vihastuneena hän lähetti naisjoukkonsa sotaan. Ne taistelivat menestyksekkäästi. Taistelussa Yiey Maw tappoi erään thai-sotilaan ja viilsi häneltä peniksen irti. Nykyään hänen henkensä kontrolloi juuri pääkaupungin ja Sihanoukvillen kaupungin välisen alueen luontoa ja metsiä.

Eräs tarina Yiey Mawsta kertoo taas, että hän oli naimisissa kyläpäällikkö Reamin kanssa. Kyläpäällikön työ vei hänet eroon vaimostaan kuukausiksi Koh Kongiin. Tuli yksi sadekausista ja Yiey Maw kaipasi miestään kovasti. Hän päätti matkustaa laivalla Koh Kongiin. Myrsky tarttui kuitenkin laivaan hukuttaen kaikki matkustajat.

Yiey Mawn henki oli kuitenkin myrskyn silmää vahvempi. Nykypäivänä hengen uskotaan suojelevan rannikon kalastajia ja kyläläisiä. Parhain tapa varmistaa, että isoäidin henki on leppyneessä tilassa, on uhrata hänelle Pich Nilin fallossymbolien edessä sekä käyttäytyä hyvin arkisessa elämässä. Pich Nilin kaltaisia alttareita voi nähdä myös rannikon kalastajakylissä.

Lue lisää: Kerrontaperinne

Lapsikauppa

Kambodzha ja lapsikauppa

Miten toimia lapsikauppaa vastaan?

Kambodzha

  Kulttuuri

Tehtäviä ja ideoita oppitunneille

Lähteet

Tekijät

© Taksvärkki ry 2003