Opettajille För lärare För de unga

Useita tapoja osallistua

Miettikää yhdessä oppilaskunnan kanssa, miten osallistutte kampanjaan kuuluvaan Taksvärkki-keräykseen. Perinteinen tapa on tehdä päivän ajan työtä, jonka tuotto sitten lahjoitetaan keräykseen.

3_1_1_a.jpg

Mistä työpaikkoja?

IIdeoikaa oppilaiden kanssa, mistä Taksvärkki-päivän työpaikkoja voi löytää: vanhempien tai ystävien vanhempien työpaikoilta, yrityksistä, yhdistyksistä ja kansalaisjärjestöistä, seurakunnista.

Koulu voi myös tiedottaa paikallislehdessä ja pyytää työnantajia ilmoittamaan Taksvärkki-päivän työtehtävistä koululle.

3_1_1_b.jpg

Koulunne voi myös sopia tekevänsä yhteistyötä yrityksen kanssa, joka ottaisi esimerkiksi kokonaisen luokan töihin johonkin isompaan projektiin, esimerkiksi varaston tyhjennykseen. Kunnalta voi kysyä, tarvitsisiko se apua esimerkiksi puistojen tai pihojen siivouksessa, haravoinnissa, tai jossain muussa työssä, johon voisi palkata Taksvärkki-päiväksi koko luokan.

Nuorten taidoille voi löytyä käyttömahdollisuuksia myös omasta seurakunnasta - kysy asiasta seurakunnan kouluyhdyshenkilöltä tai nuorisotyöntekijältä ja haasta heidät mukaan yhteistyöhön.

Taksvärkki-päivän voi yhdistää osaksi työelämään tutustumista jolloin työskentely TET-paikassa kestää yhden päivän pidempään.

Töitä myös S-ryhmän kaupoista

s_ryhma.jpgS-ryhmä on mukana Taksvärkki-kampanjassa ja tarjoaa useilla paikkakunnilla mahdollisuuden tutustua erilaisiin kaupan alan töihin. S-ryhmän toimipaikkoja ovat esim. Prisma, S-market, Alepa, Sale, ABC-market ja Sokos. Nuoren kannattaa ottaa yhteyttä suoraan toimipaikan esimieheen mielellään vähintään kaksi viikkoa etukäteen. Eri toimipaikkoihin otettavien taksvärkkiläisten määrä vaihtelee sen mukaan, miten toimipaikan työtilanne mahdollistaa nuoren ohjaamisen hänen työtehtävissään.

Vaihtoehtoisia keräystapoja

Taksvärkki-keräystä ei tarvitse suorittaa perinteisenä päivätyökeräyksenä. Keräykseen voi osallistua myös järjestämällä tempauksen tai tapahtuman, kuten myyjäiset, kirpputorin, diskon tai vaikka hyväntekeväisyyskonsertin, jossa koulun bändit soittavat ja jonka pääsylipputulot lahjoitetaan keräykseen. Myös koulun kahvilan tuoton voi ohjata keräykseen esimerkiksi päivän tai viikon ajalta.

Myös tempaukseen ja tapahtumaan on helppo liittää kansainvälisyyskasvatusta. Tempaus voi olla osa koulun kansainvälisyysteemapäivää. Tempauksen yhteyteen voi liittää tehtäviä, joissa tutustutaan Taksvärkki-kampanjan teemaan. Tempaukseen voi tilata Taksvärkki ry:n kansainvälisyyskouluttajan kertomaan Taksvärkki-kampanjasta.

  tulostettava versio

Taksvärkki ry, taksvarkki@taksvarkki.fi, puh/tel. (09) 5845 5500, fax (09) 5845 5510