Kahden maailman välissä

Haluan elää perheeni ja kansani parissa omassa kotikylässäni, että kyläni ja äidinkieleni säilyisivät elinvoimaisina

Lähden kaupunkiin, jotta voin tulla joksikin. En halua vanhempieni tavoin olla maanviljelijä.

Täällä saan puhua omaa kieltäni ja elää oman perheeni ja kansani parissa.

Perheeni pelto on pieni, eikä siitä riitä minulle omaa osuutta sitten kun perustan perheen.

Haluan, että myös jälkipolvet tuntevat kansani perinteet.

Perheeni pelto ei tuota tarpeeksi.

Lähimpään yläkouluun on kolmen tunnin kävelymatka.

Kylässäni ei ole työpaikkoja.

Kyläni tarvitsee vahvoja nuoria, jotka jaksavat tehdä työtä ja kehittää kyläyhteisöä.

Nautin kyläni perinteisistä juhlista, ruuasta, tanssista ja musiikista.

Maaseudulla saamme hengittää puhdasta ilmaa ja elää luonnon keskellä.

Maaseudulla ei ole rikollisuutta, saasteita eikä muita kaupungin vaaroja.

Täällä kylässä kaikki tunnemme toisemme, autamme ja kunnioitamme toisiamme.

Haluaisin palata takaisin kotikylääni, koska siellä on minun kotini, kansani ja kulttuurini

Haluan elää kaupungissa, hankkia modernin ammatin ja olla osa nykyaikaista maailmaa!

Kotikylässäni minua pidetään menestyjänä, koska olen oppinut elämään kaupungissa.

Kaupungissa voin käydä peruskoulun loppuun ja pyrkiä jatko-opintojen pariin. Jos saan opinnot suoritettua, voin palata kotikylääni asiantuntijana ja tehdä työtä oman kansani hyväksi

Yksin kaupungissa pärjääminen ei aina ole helppoa, koska kukaan ei neuvo miten tulisi toimia. Moni tuttuni on tullut raskaaksi ja jäänyt yksinhuoltajaksi tai ajautunut porukoihin, jotka rötöstelevät, juopottelevat ja käytettävät huumeita.

Minulla on kova ikävä perhettäni, eläimiäni ja kyläläisiä. Käyn kotona vain kerran vuodessa, koska muulloin olen aina töissä.

Kaupungissa kieltäni ja kulttuuriani ei arvosteta.

Kaupunkiin muutto on tehnyt minusta vahvan ihmisen. Nyt tiedän, että minä itse päätän mihin suuntaan elämäni kulkee

Pitkien työpäivien ja koulun yhdistäminen on rankkaa. Olen uupunut eikä läksyjen tekoon jää aikaa.

Välillä tuntuu, ettei minusta ole mihinkään. Häpeän itseäni ja taustaani. En puhu äidinkieltäni julkisesti, leikkasin tukkani ja pukeudun housuihin, jotten paljastuisi intiaaniksi.

Pieni palkkani riittää elämiseen ja joskus voin lähettää vähän rahaa myös perheelleni.

Kun tulin kaupunkiin en osannut kunnolla espanjaa enkä tuntenut kaupungin tapoja. Siksi minua huijattiin joka asiassa.