Opettajille För lärare För de unga

Tutustu tarkemmin Boliviaan > Andien uskomukset ja uskonnot

Andien uskomukset ja uskonnot

Andeilla uskonto on keskittynyt maanviljelyn ja esi-isien palvonnan ympärille. Ketshuoille ja aimaroille on tärkeää tunnustaa, että ihminen ja häntä ympäröivä maailma ovat riippuvaisia suuremmasta voimasta, jolta ihminen voi saada apua ja palveluksia. Koska ihminen ei voi vaikuttaa säähän tai luonnonilmiöihin, hän haluaa kommunikoida jumalan kanssa, joka pystyy. Andien intiaanien maailmankuva on animistinen eli he uskovat jumaluuden olevan jokaisessa asiassa, kuten esimerkiksi vuorissa, vedessä, auringossa tai kuussa.

Pachamama - Äiti Maa

Maanviljelyä harjoittavissa yhteisöissä tärkein jumalhahmo on yhä kaikkialla Andeilla feminiininen, hedelmällisyyteen, elämään ja kasvuun liitetty Äiti Maa eli Pachamama, jolle maanviljelysseremoniat omistetaan. Katolisuuteen kietoutuneena Pachamama yhdistetään myös Pyhään Neitsyt Mariaan.

Andien alueella kaikki maanviljelyyn liittyvä oli jo inkoja edeltävänä aikana pyhää. Maanviljelyyn liittyvät seremoniat olivat sadon onnistumisen kannalta aivan yhtä tärkeitä kuin fyysinen maanviljelystyö. Alueen maanviljelijät pyrkivät ehkäisemään onnettomuuksia antamalla kunnioittamilleen hengille lahjoja luonnon pyhillä paikoilla.

Pachamamalle annetuilla lahjoilla pyritään saamaan hänen tukensa yhteisöjen maanviljelystyölle. Vihastuessaan Pachamama saattaa aiheuttaa sairauksia ja onnettomuuksia päästämällä pahat henget eli Supayn irti. Sairaustapauksen sattuessa häntä rukoillaan ja hänelle voidaan uhrata tuolloin esimerkiksi laama joko kaivamalla se maahan tai polttamalla se muiden uhrilahjojen kanssa.

2_9__1__.jpgIhmiset elävät vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa

Andien alueella eri uskonnot ovat sekoittuneet toisiinsa ihmisten arjessa

Boliviassa on useita eri uskontoja, joilla on yhteneviä piirteitä yhteisen historian ajalta. Andien alueella on jo ennen siirtomaa-aikaa elänyt rinnakkain useita erilaisia uskontoja, jotka ovat myös saaneet toisiltaan vaikutteita. Inkavaltakunnan laajentuessa valloitetut kansat saivat pitää omat jumalansa, mutta niiden lisäksi kaikkien oli palvottava suurimpana jumalana auringon jumalaa, Intiä.

Espanjalaisvalloittajien mukana tullut kristinusko on vaikuttanut osaltaan Andien alueen uskontoon ja vuosisatojen saatossa on muotoutunut uskontojen kirjo, jossa on rinnakkain piirteitä sekä perinteisistä uskonnoista että kristinuskosta. Tällaista uskontojen sekoittumista kutsutaan synkretismiksi.

Kun espanjalaiset valloittivat Andit, heidän päämääränään oli käännyttää Andien alueen kansat kristinuskoon ja tuhota alueen pakanallisina pitämänsä luonnonuskonnot. Paikallisväestön hengellisyys ei kuitenkaan aina vastannut katolisten pappien käsityksiä kristinuskon sisällöstä, vaikka alueen ihmiset olikin nimellisesti kastettu kristinuskoon.

Jotkut käännytystyötä tehneet jesuiitat olivat totaalista uskontojen tuhoamista vastaan ja pyrkivät yhdistämään vanhat uskomukset kristinuskoon. Niinpä esimerkiksi ukkosenjumala Thunupasta tehtiin maailman luoja ja Pachamama yhdistettiin Neitsyt Mariaan. Tämä edisti Andien alueen asukkaiden kristillistymistä, sillä nyt heidän oli helpompi ottaa uuden uskonnon piirteet omikseen. Samalla järjestely on pitänyt alkuperäiskansojen omat uskonnot elossa kristinuskon rinnalla tähän päivään saakka. Katolisuudella ja perinteisillä uskomuksilla on toisiaan täydentävä merkitys ihmisen elämässä. Hädän hetkellä on aivan yhtä luonnollista pyytää apua Pyhältä Pietarilta kuin vuorten hengiltäkin.

Boliviassa katolisuus oli valtionuskonto vuoden 2009 tammikuuhun saakka. Nyt uuden perustuslain hyväksymisen myötä myös maan alkuperäiskansojen uskonnot saivat yhteiskunnan tunnustuksen. Viime vuosisadan aikana moni on myös kääntynyt evankelisiin herännäisliikkeisiin. Evankeliset uskonnot kieltävät alkuperäiskansojen uskomukset täysin, mutta katolinen kirkko hyväksyy alkuperäiskansojen uskomusten yhdistelyn kristinuskoon.

Rituaalit ovat osa arkielämää

Uskontojen sekoitusta esiintyy pääasiassa maaseudulla alkuperäiskansojen yhteisöissä, mutta alkuperäiskansojen tapoja ja uskomuksia on levinnyt myös kaupunkeihin ja valtakulttuuriin. Esimerkiksi ch'alla -rituaalia harjoitetaan nykyään lähes koko vuoristoalueella. Tiettyinä juhlapäivinä ja rakennusten käyttöön vihkimisen yhteydessä asuntojen ja toimistojen kulmiin ripotellaan puhdasta alkoholia tai olutta, Pachamamalle uhrilahjaksi. Etenkin karnevaalin alla valtaväestönkin toimistoilla tehdään ch'alla -rituaali, jossa kiitetään Pachamamaa maan antimista ja pyydetään hyvää satoa. Samalla pyydetään suojelua erityisesti sille paikalle, jossa rituaali toimitetaan, kuten esimerkiksi työpaikalle. Ch'alla toimitetaan myös aina kun nautitaan alkoholia, jolloin juomasta kaadetaan ensimmäinen tilkka maahan Pachamamalle.

Kiinnostava esimerkki uskontojen sekoittumisesta on tapa viedä autot siunattavaksi Cobacabanan kaupunkiin Titicaca-järven kupeeseen. Autot koristellaan kukilla ja kirjavilla nauhoilla. Ne ajetaan Cobacabanan kirkon pihalle. Kristityn sunnuntaimessun jälkeen pappi ja kansa tulevat pihalle autojen luokse, jossa pappi siunaa autot sekä kristityllä tavalla että ch'alla-rituaalilla. Pappi pirskottaa olutta auton jokaiselle renkaalle samalla kun hän lukee rukouksia autojen puolesta. Autojen siunauksen uskotaan estävän liikenneonnettomuuksiin joutumista.

Vastavuoroinen kanssakäynti henkien kanssa

Henkien kanssa kommunikointi on luonteeltaan vastavuoroista. Pachamamalle ja hengille annetaan lahjoja kiitokseksi, lepyttämiseksi ja hyvien suhteiden ylläpitämiseksi. Vastaavasti henget palkitsevat ihmisen hyvällä sadolla ja suojeluksella. Yleisimpiä lahjoja ovat eläimet kuten laama tai vuohi sekä pyhät kokapensaan lehdet ja alkoholi.

Myös katolisten pyhimysten kanssa suoritetaan vastavuoroista vaihtoa, jossa kynttilöiden, alkoholin ja ruokalahjojen vastapainona ajatellaan saatavan suojeluksen lisäksi erilaisia kulutustavaroita.

Esi-isät ja luonnonhenget ovat olennainen osa elämää Andeilla

Pachamama - Äiti Maa
Yleistä kaikille alkuperäiskansoille on maan pitäminen pyhänä. Tämä johtuu siitä, että maa on ollut heille elämän lähde. Siitä on saatu kaikki, mitä on tarvittu elämiseen. Maata kutsutaan usein Äiti Maaksi sen hedelmällisyyden vuoksi. Pachamama on Andien kielillä, ketshuaksi ja aimaraksi, Äiti Maa. Pachamama hoitaa ja suojelee ihmisiä, sekä huolehtii siitä, että maa kantaa hedelmää ja ihmiset saavat syödäkseen. Maa on elävä ja se tuntee kaiken, mikä siihen kohdistuu. Siksi se kärsii esimerkiksi luonnon tuhoutumisesta.

Vuorten Achachilat ja Awichat
Maan lisäksi vuoret ovat Andeilla pyhiä. Joka vuorella on oma henkiolentonsa, jonka uskotaan olevan sen alueen suojelija ja vartija. Aimaroiden keskuudessa vuoren henki on nimeltään Achachila. Joka Achachilalla on oma alueensa, jota ne kontrolloivat, esimerkiksi, salamat, jää tai raha. Achachila kuvataan vanhaksi mutta vireäksi mieheksi, jonka vaimo on nimeltään Awicha eli isoäiti. Awicha asuu niillä vuorilla, jotka ovat lähimpänä asutusta. Hänen tehtävänään on suojella kaikkea, mikä liittyy kotiin ja sen ympärillä oleviin eläimiin ja kasveihin. Talojen sisällä kotia suojelee henki nimeltään Tapani.

Achachila ja Awicha lähettävät rangaistuksia tai merkkejä ihmisille, jotta nämä huomaisivat millaista elämää elävät. Sairaudet ovat merkki siitä, että jokin on vialla ihmisen moraalikäsityksessä ja tavassa elää. He lähettävät myös silloin tällöin villieläimiä ihmisten luo. Niiden kautta henget testaavat ihmisten myötätunnon tilaa. On jokaisen ihmisen moraalinen velvollisuus huolehtia siitä, etteivät nämä villieläimet kärsi ja että niiden määrä kasvaa.

Vaarallinen Supay
Vaikka Andien alueella uskotaan myös vaarallisina pidettyihin vuorten henkiin eli Supayhin, näiden ei kuitenkaan ajatella olevan yksinomaan pahoja. Nykyään Supaysta käytetään kaivosalueilla yleisesti nimitystä Tío eli setä. Tíoa pidetään kaivosten ja mineraalien todellisena omistajana, joten kaivostyöntekijät pyytävät häneltä aina luvan mineraalien louhimiseen ja antavat hänelle lahjoja. Mikäli Tíoa loukataan tai sen vaatimuksiin ei suostuta, se saattaa piilottaa mineraalisuonet tai aiheuttaa kaivosonnettomuuksia.

Esi-isät ja luonnonjumalat
Esi-isät ovat tärkeitä ja heidän uskotaan vaikuttavan suoraan maanpäälliseen elämään. Isä Aurinko on kuitenkin Andien ylin jumala. Hänen lisäkseen Thunupa eli ukkosen, sateen, tuulen ja rakeiden jumala on merkittävä taivaan jumala. Wiracocha puolestaan on kaiken luojajumala, jonka uskotaan heti maailman luotuaan lähteneen vettä pitkin kaukaiseen paikkaan. Tarinoiden mukaan inkat uskoivat espanjalaisten valloittajien saapuessa meriteitse Wiracochan palanneen, eivätkä siksi osanneet aavistaa espanjalaisten valloitusaikeita.

Tietäjällä on yhteys henkimaailmaan
Yatiri on aimaroiden tietäjä, joka kommunikoi jumalten kanssa ja antaa ihmisille neuvoja. Yatiri on merkittävä kulttuurin ja uskonnon ylläpitäjä, joka lukee tulevaisuutta kokapensaan lehdistä.


  tulostettava versio

Taksvärkki ry, taksvarkki@taksvarkki.fi, puh/tel. (09) 5845 5500, fax (09) 5845 5510