Kambodzha: Matin blogi

Pienissä khmer-häissä 5.5.2012

 

Ajoin valtatie kakkosta satunnaisten hökkeleiden täplittämällä maaseudulla jossain Kandalin ja Takeon provinssien välimaastossa, pinkkiin kirjekuoreen kätketty hääkutsu taskussani, kun tilanne alkoi näyttää pahalta. Ei siinä mitään että olin työpäivän takia missannut yhteislähdön juhliin Phnom Penhistä ja jouduin köröttelemään tunnin verran kohti provinsseja yksin, khmeriksi kirjoitettu kutsu ainoana ohjeenani. Sekin oli ihan OK, että silmät ja suu olivat täynnä paksuna pilvenä tien yllä leijailevaa hiekkaa kun kypäräni visiiri irtosi ilmavirrassa kesken kiihdytyksen ja sotkeutui perässä tulevan liikenteen renkaisiin. Viimeisimmän tankkauksen yhteydessä bensiinimittari oli jumittunut ylioptimistiseen ääriasentoon ja minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, milloin kulkupelini nuupahtaa keskelle Aasian lakeuksia. Sekin vielä menisi. Mutta kun taivas tummui ja salamat alkoivat räiskyä riisipelloille, arvelin että jotkin korkeammat voimat yrittävät estää minua pääsemästä juhlimaan sitä, kun herra Tha Socheat ja neiti Khem Sreytim saavat toisensa.

Korkeammat voimat epäonnistuivat. Vajavaisilla khmerin kielen taidoillani monia vastaantulijoita ahdisteltuani onnistuin sateen tauottua löytämään oikean kylän ja pienen kuoppaisen, motocross-radalta näyttävän tien peltojen poikki juhlapaikalle. Reissun rähjäännyttämänä pääsin viimeinkin todistamaan miltä näyttää meininki niiden vaaleanpunaisten paviljonkien sisällä, jotka yllättäen tukkivat kaupungilla katuja useamman päivän ajaksi ja täyttävät ne khmer-karaokella sekä räikeisiin juhlatamineisiin sonnustautuneilla khmereillä.

Kreisibailausta kambodzhalaisittain

Oikeaoppiset khmer-häät kestävät useamman päivän. Häiden seremoniaosuus oli hoidettu jo edellisenä päivänä ja tänään keskityttiin juhlimiseen. Ihmeteltyäni monien päivien bakkanaalien järjestämistä keskelle viikkoa, selvisi että aikataulutuksesta vastaa Buddha. Aha. Siinä ei auta nillitys aamulla aikaisin alkavista töistä. Sen lisäksi suurin osa häiden vieraista oli maanviljelyksen parissa työskenteleviä kyläläisiä, ja ovat näin ammattinsa puolesta töissä jatkuvasti muutenkin. Kanoja ja possuja ei kiinnosta näyttääkö kalenteri keskiviikkoa vai sunnuntaita, safkaa on saatava.

Bileet olivat kestäneet jo useampia tunteja ehtiessäni paikalle, mutta pöytiin kannettiin vieläkin juhlaruokaa jatkuvalla syötöllä ja lautaset eivät päässeet tyhjentymään koko illan aikana. Ruokailun aikana paviljongin keskellä olevalle pöydälle kasattiin mangoja ja banaaneja pursuileva hedelmävuori. Noin tuhannen santsitarjottimen jälkeen juhlien ruokailu-osuus katsottiin päättyneeksi ja vieraat kerääntyivät paviljonkiin hedelmäkasan ympärille. Pian aviopari saapui kiertämään pöytää vieraiden hurratessa ja viskoessa näitä riisin sijaan kukilla sekä pienillä leikkidollareilla. Muutaman kunniakierroksen jälkeen pari pysähtyi pöydän viereen ja suurten suosionosoitusten saattelemana syöttivät toisilleen vuorotellen erilaisia hedelmiä mangosteeneistä omeniin.  Romanttisen hedelmäruokinnan jälkeen tulevat elämänkumppanit vaihtoivat ujot pusut keskenään ja tanssivat khmer-iskelmän tahtiin paritanssin, johon muutamat rohkeimmista vieraista liittyivät.

Tämän jälkeen juhlien kreisibailaus-osuus käynnistettiin virallisesti julistamalla hedelmävuori vieraille vapaaksi territorioksi.  Muksut syöksyivät hedelmien kimppuun sellaisella raivolla, että suurin osa aikuisista pidättäytyi osallistumasta brutaaliin taisteluun ihan oman turvallisuutensa vuoksi. Pöytä tyhjentyi eksoottisista hedelmistä hyeenalauman hyökkäyksen jäljiltä noin 15 sekunnissa. DJ villiintyi ja alkoi luukuttamaan muutamalla länsimaisella kappaleella höystettyä khmer-hittiparaatia. Vieraat säntäsivät tanssimaan pöytää vastapäivään kiertäen.

Tanssilattian testosteronitaso oli korkealla. Tanssiminen on miehistä hommaa ja kylän naiset tarkkailivat kainojen khmer-neitojen arvolle sopivasti tilannetta hieman sivummalta. Käsiä tanssiessaan aivan väärin pitävä ja muutenkin omituisesti hytkyvä länsimaalainen herätti suurta huvitusta tanssilattialla, mutta en nyt tiedä oliko tilanne kovinkaan ratkaisevasti erilainen Suomessa antamieni tanssimisen taidonnäytteiden herättämiin reaktioihin verrattuna. Noin tunnin miehisen piirileikin jälkeen kokeilin, onnistuisiko väliaikainen tilanteesta vetäytyminen ja pieni lepuutus pöydän ääressä. No eihän se onnistunut. Kerta toisensa jälkeen joku innokas härkäpari teki mihinkään muuhun kuin pöydän ympärillä tanssimiseen liittyvät suunnitelmat mahdottomiksi.

Kotimatka yömyöhään läpi pimeän maaseudun mopolla putputellen ja bensiinin loppumista peläten oli aikamoinen antikliimaksi illalle, mutta selvisin lopulta takaisin Phnom Penhiin ja virkeänä seuraavaksi aamuksi toimistolle.

Seuraavalla viikolla eksoottiset elämykset jatkuvat. Maanantaina saavun lomailemaan kahdeksi viikoksi maahan, joka kuulostaa tällä hetkellä ihan tieteiselokuvalta. Lämmin suihku, jäätävä ilmasto, juotavaa kraanavettä, lätkäturisteja ja sukkien sisään vangittuja varpaita. Huh!

Avainsanoina , | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Vietnamiin ja takaisin 24.4.2012

Eräs hienoimpia asioita Kambodzhassa asumisessa on, tietysti sen faktan lisäksi että herään joka aamu Kambodzhassa, mahdollisuus käyttää töistä vapaaksi saatu pidennetty viikonloppu Tallinnan matkan sijaan lomailemalla esimerkiksi Vietnamissa.

Viimeisimmät lomapyrähdykseni ovat keskittyneet flegmaattiseen rannalla makoiluun Sihanoukvillen edustan saarilla. Tällä kertaa otin lomailuun aktiivisemman otteen ja vuoden viimeisen työpäivän loppuessa toissaviikon torstaina hyppäsin yöbussiin kohti myöskin Saigonina tunnettua Ho Chi Minh Cityä. Epämukavissa asennoissa torkutun yön ja lyhyen rajalla jonottelun jälkeen olin vastaanottamassa perjantai-aamua Vietnamin puolella.

Iso Ho Chi Minh City oli huomattavasti hektisempi kokemus kuin mukavan pieni ja ystävällinen Phnom Penh, ihmiset olivat kiireisemmän tuntuisia ja kaduilla tyrkytys aggressiivisempaa kuin Kambodzhan puolella. Olin myös kuullut paljon tarinoita turisteja innokkaasti huijaavista paikallisista. En saanut pettyä. Ensimmäisen ukotuksen kohteeksi jouduin noin tunnin maassa oleilun jälkeen. Innokas cyclokuski lähti viemään minua lupaamalla noin 10 dollarin hintaista kierrosta. Hinta kuulosti jo alkuun korvaani kovalta, mutta mies vaikutti pätevältä ja englantia osaavalta, todisteli sitä muun muassa kantamalla kuvallaan koristettua, lentoyhtiön lehdestä revittyä artikkelia otsikolla ”The best cyclo rider in town”. Kaikki Saigonin perusnähtävyydet kattanut kierros ja opastus oli sinänsä OK, mutta takaisin hostellille päästyäni hinta oli tuplaantunut. Yllättävää hinnan nousua perusteltiin sillä, että  aikaa kierrokseen oli mennyt tavallista enemmän. Järkyttäviä lähihistorian faktoja esitelleessä sotamuseossa kupeksiminen tuli kalliiksi.

Lauantaina lähdin kaksi päivää kestäneelle Mekong-suiston kierrokselle. Ensimmäinen päivä vietettiin My Thon kaupungissa ja joen varrelta löytyvillä saarilla. Autenttista Mekongin alueen elämää etsivälle päivän anti jäi valjuksi, ellei sellaiseksi ymmärrä turistirihkaman kaupittelua turistiravintoloita täynnä olevilla saarilla. Illaksi siirryttiin Can Thon kaupunkiin. Lähdimme syömään joen rannalta löytyneeseen ravintolalaivaan muutaman muun seurueeseen kuuluneen matkaajan kanssa. Yllätyimme, kun pöytään parkkeerattuamme laiva irtosi satamasta ja lähti kellumaan alavirtaan. Nautittuamme laivassa tarjoillut peltohiiret selvisimme myös onnellisesti takaisin.

Sunnuntain kierros jokea pitkin Can Thon edustalla oli jo huomattavasti mielenkiintoisempi kelluvine toreineen ja joenranta asumuksineen, jotka tällä kertaa myös näyttivät siltä että majoja kansoittavilla vietnamilaisilla voisi olla arjessaan muitakin intressejä kuin tavaroiden myyminen turisteille. Tutustuin jokea pitkin kelluessamme myös Phnom Penhissä asuvaan ja vapaaehtoisena lasten oikeuksiin keskittyvässä kansalaisjärjestössä työskentelevään pariskuntaan, australialaiseen tyttöön ja ranskalaiseen poikaan, joiden kanssa kävimme kämppisteni kanssa viime viikolla ottamassa takkiimme pubivisailussa. Päivän lopuksi palattiin Saigoniin, josta maanantaina palailin takaisin uudenvuoden takia lähes uneliaalta vaikuttavaan Phnom Penhiin. Bussissa tutustuin kanadalaiseen matkaajaan, jonka couch surfing sivustolta löytämä kontakti ei Kambodzhan päässä enää vastannutkaan ja jolle tarjosin majapaikan pienestä Phnom Penhin suomalaiskommuunistamme.

Töihin tiistaina palattuani yksittäisten ulkomaalaiskonsulttien hiljaiselo toimistolla jatkui vielä viime viikon. Keskityin lapsityön vastaisten kampanjoiden valokuvien editointiin ja CPG ryhmien tämän hetkistä tietotasoa mittaavan lähtötasotutkimuksen raportin vääntämiseen. Kävin myös erittäin mielenkiintoisessa tapaamisessa Kambodzhan suosituimman nuortenohjelman tuottajan kanssa, josta lisää myöhemmin.

Tällä viikolla Phnom Penh alkaa viimeinkin palaamaan takaisin arkeen. Hiljaiselo toimistolla on loppunut, khmerin kielen raikaaminen katkaisee keskittymisen ja kotiin palatessa mopo jumiutuu jälleen risteyksien ruuhkissa. Ah!

Avainsanoina , | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Vuosi, joka vaihtui kolmesti 10.4.2012

Hyvää uutta vuotta!

Kambodzhalaiset ovat kovia vuodenvaihtajia. Ensin juhlittiin länsimaalaisittain vuotta 2012, heti perään tammikuun lopussa kiinalaista vuotta  4710 ja ensi viikolla ollaankin buddhalaisen kalenterin mukaan vuodessa 2556.

Khmerien uusivuosi on paikallisen kalenterin tärkein juhla. Juhannus, vappu, joulu ja pääsiäinen samaan aikaan. Juhliminen kestää vähintään kolme päivää. Viralliset juhlapäivät ovat 13.-16. huhtikuuta, mutta joillain paikkakunnilla riemua kestää yli viikon.

Paikallinen kaveri maalaili innoissaan kotikylänsä uudenvuoden perinteistä kuvaa, jossa kylänraitit ovat täynnä hyvin syöviä ja juovia khmerejä, nuoret leikkivät perinteisiä leikkejä vetäen krama-huivia potentiaalisten vaimo/sulhaskandidaattien kanssa ja khmer-karaoke pauhaa. Jäyhänä suomalaisena moinen ilonpito kuulostaa epäilyttävältä ja lähdenkin maanpakoon Vietnamiin, ennen Saigonina tunnettuun Ho Chi Minh Cityyn.

Torstaista eteenpäin koko Kambodzha on kiinni ja Phnom Penh autioituu kun viimeisetkin kaupunkilaiset suuntaavat provinsseihin vastaanottamaan uutta vuotta ja tapaamaan sukulaisiaan. Tälläkin hetkellä tunnelmat kaupungissa alkavat olla kuin Helsingissä heinäkuussa. Licadhon toimistolla suurin osa henkilökunnasta on ajoittanut vuosilomansa kuluvalle ja seuraavalle viikolle ja tunnelma autiossa toimistossa on melko kummitusmainen. Käytävillä ei muutamien ulkomaisten konsulttien lisäksi juurikaan muita kuljeskele.

Kaupungin hiljentyminen voi liittyä myös Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestö ASEANin huippukokouksen päättymiseen viime viikolla. Kambodzha toimii tänä vuonna puheenjohtajamaana ja kotini läheltä löytyvät isoimmat bulevardit, Mao Tse Tung ja Monivong, ovat olleet säännöllisesti jumissa milloin minkäkin delegaation vaatimien liikennejärjestelyjen takia. Julkisivua myös kohennettiin kokousta varten antaumuksella, en usko että olen nähnyt Phnom Penhin puistoja ja Royal Palacen ympäristöä näin siistinä aikaisemmin.

Ja itse kokoushan meni tyylikkäästi.

Perhe pärrän selkään ja pois kaupungista © Maija Koivisto

Avainsanoina , | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

”Syön riisiä”, ja muita hyödyllisiä khmerin kielen fraaseja 2.4.2012

Phnom Penhin ulkoreunoilla

Licadhon lisäksi Kambodzhasta löytyy liuta lasten oikeuksien edistämiseksi töitä tekeviä järjestöjä. Hanketiedotusprojektia suunnitellessani en ole lähtenyt keksimään pyörää uudestaan, vaan olen lähiaikoina käynyt idearyöstöretkillä kotitoimiston ulkopuolella.

Tapasin jo 90-luvun alusta asti kentällä työskennelleen, myös Licadhon leivissä olleen yhdysvaltalaisen konsultin, jolta löytyi konkreettisten vinkkien lisäksi paljon kontakteja vastaavanlaisia projekteja aikaisemmin tehneisiin järjestöihin.  World Visionin Kambodzhan haaran viestintäpäällikön ja advocacy program managerin (joskus on vain aika luovuttaa suomentamisen kanssa) tapaaminen oli rohkaisevaa: näiden projekti oli menestys.

Joudun nyt pyörittelemään epämääräistä hanketiedotusprojekti termiä etten lähde hehkuttamaan asioita, jotka eivät loppujen lopuksi olisikaan toteutettavissa. Pähkinänkuoressa ideana on saada aikaan yhteistyöprojekti paikallisten CPG ryhmien ja Taksvärkin keräyksiin osallistuneiden suomalaisten koulujen välille. Samalla annettaisiin CPG ryhmille mahdollisuus osallistuvaan oppimiseen, jonka puutteeseen edellisen 2004–2009 toteutetun hankkeen arviointiraportissa kiinnitettiin huomiota. Uuden hankkeen myötä osallistuvaan oppimiseen on panostettu muutenkin enemmän, esimerkiksi lasten itsensä toteuttaman yhteisöteatterin keinoin.

Olen aloittanut viimeinkin khmerin kielen oppitunnit. Kolmen opetuskerran jälkeen osaan sujuvasti kysyä missä on vessa, ilmoittaa pontevasti syöväni riisiä, toivottaa vuokraisännilleni hyvää yötä viedessäni mopon illalla säilöön heidän asuntoonsa ja laskea kolmeenkymmeneen. Jatkuva kielelle altistuminen tekee ihmeitä oppimiselle: pelkästään persoonapronominien tietäminen auttaa jäsentämään ennen käsittämättömänä pysynyttä maukumista johonkin kontekstiin. Kun karaokevideolla kyynelsilmäinen khmeripoika laulaa hänen särkyneestä jostakin, on turvallista olettaa että kyseessä lienee sydän.

Avainsanoina | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Takaisin koulun penkille 19.3.2012

 

Ensimmäinen kenttämatka takana, Siam Reapista löytyy nyt kaksi uutta lastensuojeluryhmää.

Lähdimme torstaina kahden Phnom Penhin toimiston kollegan kanssa liikenteeseen, päivä meni matkustaessa. Periaatteessa kuusi tuntia vievä matka venähti bussin levitessä keskelle Kambodzhan maaseutua, kypsyimme helteessä tien reunassa noin tunnin verran ennen kuin kuski sai järjestettyä puuttuvat varaosat viereisestä kylästä ja matka pääsi jatkumaan.

Perjantaina aamusta joukkoomme liittyi Siam Reapin toimipisteen edustaja ja lähdimme koululle. Kambodzhalaisen koulun pihalla lapset tekivät sitä mitä lapset nyt kaikkialla tapaavat tehdä: huusivat, juoksivat ympyrää ja sinkoilivat täynnä levotonta energiaa. Muistaen entisen tyttöystäväni neuvot lasten käsittelystä nostelin riemusta kiljuvia pienempiä muksuja ilmaan ja nautin hetken ajan asemastani ihan parhaana barangina ikinä.

Licadhon vetämän koulutuksen alkaessa meininki rauhoittui huomattavasti. Luokkaan oli kerätty 25-oppilasta, hieman vanhempia jo, 14-18 vuoden väliltä. Koulutukseen osallistuvat ovat vapaaehtoisia. Halukkaita olisi enemmänkin, koulutukseen karsiutuvat koulun henkilökunnan preferenssien mukaan aktiivisimmat ja kunnostautuneimmat oppilaat.

Alkuun jaettiin lomakkeet, joista löytyi erilaisia lasten oikeuksiin ja lapsityöhön liittyviä väittämiä vastausvaihtoehtoineen. Tarkoituksena kartoittaa ryhmän tietämystä ennen koulutusta ja toiminnan alkamista. Lomakkeiden keräämisen jälkeen luennointi alkoi, koulupukuiset oppilaat kuuntelivat keskittyneesti kun heille kerrottiin perustietoja Licadhosta, lasten oikeuksista ja lastensuojeluryhmien toiminnasta. Khmerinkielistä koulutusta kykenin seuraamaan vieressä istuvan kollegan supattaessa englanninkielisiä tiivistelmiä puheenvuoroista. Kouluttajat tuntuivat hallitsevan asiansa: oppilaat kuuntelivat, nauroivat ja osallistuivat. Välillä heräteltiin leikeillä ja lounaan jälkeen oppilaista muutamat kävivät luokan edessä laulamassa. Suomalaisittain ahdistavalta kuulostava konsepti ei näyttänyt esiintyviä nuoria haittaavan.

Lapsen kehitystä, YK:n lasten oikeuksien julistusta, lapsityötä ja sitä, miksi lapsella ei tulisi olla velvollisuutta elättää perhettään, käsiteltiin luennoinnin lisäksi ryhmätöillä. Oppilaat saivat esimerkiksi kortit, joista kustakin löytyi kuva lapsesta tekemässä työtä jonka jälkeen pohdittiin mihin kategoriaan kuvattu työ sopisi asteikolla kevyet, lapsen fyysiselle ja henkiselle kehitykselle sopivat työt (mopokorjaamoa pitävän isän auttelu koulun jälkeen) ja lapsityön haitallisimmat muodot (tiilitehtaassa vaarallisissa olosuhteissa työskentely ilman mahdollisuutta koulunkäyntiin).

Päivä alkoi kahdeksalta ja loppui neljältä. Yhdeltätoista vietettiin kahden tunnin lounas. Päivän päätteeksi muodostettiin varsinainen lastensuojeluryhmä. Vapaaehtoiset ilmoittautuivat ja joukosta äänestettiin 13 ryhmän edustajaa. Tämä oli päivän raastavin osuus, valitsematta jääneiden pienten khmerien kyyneleiden nieleskelyä teki pahaa katsoa. Resursseja ei ole kuitenkaan loputtomasti, ja toivottavasti päivän koulutuksesta jäi jotain käteen myös valitsematta jääneille.

Lauantaina sama homma toistettiin pienemmässä koulussa lähellä Angkor Thomin temppelialuetta. Koulua käydään täällä siis kuutena paivana viikossa. Tällä kertaa oppitunti keskeytyi dramaattisesti luokan ulkopuolella hiippailevien pikkupoikien pommittaessa mangoja ikkunasta sisään luokkahuoneeseen. Omina kouluaikoina käytimme muistaakseni mangojen sijasta lumipalloja.

Sunnuntaina palasin Phnom Penhiin. Olen ilmeisesti ollut täällä jo jonkin aikaa, kun kotiin palaaminen tuntuu ihan siltä miltä sen kuuluukin tuntua.

Kotiin palaamiselta.

Avainsanoina , , | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Toipilaana biitsille 14.3.2012

Suomessa työpaikkaa hakiessani minua valmistettiin haastattelutilanteessa tulevaan kertomalla, että Kambodzshassa yksin sairastaminen voi olla melko kuluttava kokemus.

Oli se.

Korkeassa kuumeessa tuulettimen alla hourehtiminen, kun huoneen lämpötila ja oma ruumiinlämpö lähentelee samaa neljääkymmentä astetta, sai mietiskelemään syntyjä syviä. Kuten sitä, miten tervehtymisprosessi on mahdollista saada aluilleen ilman jatkuvaa Jaffan lipittämistä?

Protestanttisen työmoraalin sairaskertomus ajoittui pääosin viikonloppuun, maanantaina kävin kokeilemassa töissä oloa. Ei toiminut. Ennenaikainen hötkyily villitsi elimistöni ja seuraavan yön vietin vedellä kasteltu krama-huivi otsalla toivoen etteivät aivoni kiehahda. Kyläilemässä olevat vanhempani palasivat Siam Reapista ja tiistain ajaksi vetäydyin näiden ilmastoituun hotellihuoneeseen, mikä selätti viimein sitkeän kuumeilun ja selviydyin töihin keskiviikoksi.

Naistenpäivää vietetään täällä yleisenä vapaapäivänä. Otin ilon irti pitkästä viikonlopusta ja lähdin toipumaan vanhempieni kanssa rannikolle Sihanoukvilleen. Torstaina astuimme laivaan ja parin tunnin matkan jälkeen saavuimme paratiisisaarelle Koh Rongille, jossa nautimme kauneimmista näkemistäni pitkistä valkoisista hiekkarannoista, turkoosista merestä ja viilentävästä leudosta tuulesta. Kuten mukana kulkeva pohjanmaaksi murrettu kommenttiraita asian ilmaisi: saarelta löytyi myös paljon nuoria lotkarehtamasta. Mikäs siellä lotkarehtaessa, parin päivän latailun jälkeen olin taas täynnä virtaa Phnom Penhiin paluuta varten.

Kämppistilanteeni on muuttunut Ruthin muutettua pois ja kahden suomalaisen arkkitehtitytön tullessa tilalle. Uudet kämppikset työskentelevät rakennusprojektin parissa, jonka lopputuloksena pitäisi valmistua nuorisotalo mailtaan karkotetun ja uudelleensijoitetun yhteisön tarpeisiin.

Huomenna teen paluun Angkor Watin varjoon Siam Reapiin työmatkan merkeissä. Kaupunkiin perustetaan uusi lastensuojeluryhmä. Mielenkiintoista päästä ensimmäistä kertaa todistamaan toimintaa kentällä raporttien, tutkimusten ja selvitysten perusteella tulkitsemisen sijaan.

Viikonlopun yli venähtävä työmatka voisi harmittaa, ellei kyseessä olisi Siam Reap. Aavistelen tulevani jälleen viihtymään kaupungissa.

Avainsanoina , , | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Näppäimistö paukkuen kehitysyhteistyöhön 3.3.2012

Ylä-asteella vietin yhden koulupäivän haravoimalla kotipihaa. Vanhemmiltani palkaksi saamani setelin vein kouluun. Kerätyn rahan oli tarkoitus auttaa lapsia jossain kaukana, Kanariansaariakin kauempana.


Taksvärkin kehitysyhteistyöhankkeissa osa rahoituksesta tulee koululaisten taksvärkkipäivästä ja osa Ulkoministeriöstä. Hanketiedotus on kaikkien osapuolien tyytyväisenä pitämistä. Keräyskampanjan käynnistämän hankkeen jatkosta kiinnostuneet koululaiset saavat tietoa Taksvärkin sivuille ilmestyvistä artikkeleista (viime viikolla kirjoittamani juttu täällä), Taksvärkki Licadhon lähettämistä raporteista ja UM Taksvärkiltä.  Lähiaikoina eniten on työllistänyt vuosiraportin laatiminen.

Vuosiraportti kertoo Taksvärkille, missä projektissa mennään ja mihin Suomesta lähetetyt rahat on käytetty. Taksvärkin hyväksi havaitsema vuosiraportti lähetetään vielä ulkoministeriölle, jossa sen pitää täyttää ulkoministeriön vaatimukset. Ihannetapauksessa raportti valmistuu Licadhossa ajallaan, lähtee tyytyväiselle Taksvärkille ja sieltä Ulkoministeriöön, jossa täydellistä raporttia ihastelevat virkamiehet eivät näe mitään tarvetta lisäselvityksille. Todellisessa maailmassa raporttia saatetaan joutua jumppaamaan Licadhon, Taksvärkin ja UM:n välillä tovi, ennen kuin kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä.

Ajauduin raportin pariin alkuun muita työntekijöitä vahvemman englantini takia. Pilkutuksen ja editoimisen lisäksi olen alkanut toimimaan myös Kambodzhan toimiston suomalaissuodattimena. Mikäli raportissa on kohtia joita en ymmärrä, tai minulla on vaikeuksia käsittää projektin tilannetta paikallisesta toimistosta kasin, ei se Taksvärkin hankekoordinaattorille tai UM:n Helsingissä istuvalle virkamiehelle liene sen selkeämpää. Puuttuvien tietojen kerääminen paikan päällä on huomattavasti helpompaa täältä kuin Suomesta käsin. Suomalaislinkin puuhastelu vapauttaa Licadhon henkilökunnan aikaa projektia konkreettisesti eteenpäin vievän työn tekemiseen.

Edelliset saavutukset pohjalla

No miltä projekti “Lasten oikeuksien edistäminen ja lasten suojelu lapsityön haitallisimmilta muodoilta Kambodzhassa” sitten näyttää vuoden 2011 saavutusten valossa? Lupaavalta, mutta alkukankeudesta kärsivältä.

Edellinen Taksvärkin rahoittama hanke 2006-2009 rakensi lasten suojeluryhmien (Child Protection Group, CPG) verkostoa, joka levittää tietoa ja tarkkailee lasten oikeuksien toteutumista ruohonjuuritasolla. Yhteisöjä aktivoitiin muodostamalla niihin lasten oikeuksia tapaamisissaan käsitteleviä ryhmiä lapsista, nuorista sekä aikuisista.

Toimintaan aiemmin osallistuneille toteutettiin kyselytutkimus 2011 alkaneen uuden projektin ensimmäisen vuoden aikana. Kyselytutkimuksen yli 300 vastaajan dataa toimiston SPSS vastaavana pyöriteltyäni tulokset ovat rohkaisevia: suurin osa otoksen CPG toimintaan osallistuneista ymmärtävät lasten oikeuden koulunkäyntiin, lain määrittelemät ikärajat tietyntyyppisille töille ja tunnistavat sekä osaavat reagoida lasten oikeuksien rikkomuksiin yhteisöissään.

Vertailevaa tutkimusta toimintaan osallistumattomille ei ole toteutettu, mutta osviittaa antaa hankekoordinaattori Veeran viime viikolla tekemä vierailu, jossa vasta perustettava lasten CPG kokoontui ensimmäistä kertaa. Kysyttäessä lapset olivat liikuttavan yksimielisiä siitä, että opettajalla on oikeus lyödä oppilasta, mikäli oppilas menee ja mokaa matematiikan tehtävän. Välitön fyysinen palaute, jota Suomessa ei hyväksytä enää edes vankiloissa, on vielä Kambodzhan koululaisen arkipäivää. Liikkeelle lähdetään siis hyvin perusasioista.

Tahmea alku

Vuoden 2010 hankesyklitauon jälkeen edellisten saavutusten pohjalle rakentava uusi lapsityön vastainen projekti käynnistyi viime vuonna. Alku on ollut tahmeaa henkilöstövaihdosten myötä: vanhat avainhenkilöt ovat vaihtaneet työpaikkaa, kuka mistäkin syystä. Koko Phnom Penhissä sijaitsevasta yksiköstä löytyy tasan yksi useampia vuosia Licadhossa työskennellyt, provinssitoimistoista muutama. Suurin osa kollegoistani aloitti Licadhossa kesällä.

Kaikki uudessa työpaikassa aloittaneet tietävät, että ensimmäisten kuukausien aikana tuottavuus ei ole välttämättä huipussaan. Rekrytoinnit ovat vieläkin osin kesken: kampanjapäälliköksi joulukuussa Malesiaan opiskelemaan lähteneen Norinin tilalle värvätty mies viihtyi töissään vain kuukauden ja ehti lahtea ennen tuloani. Paikka on vieläkin täyttämättä.

Työ on keskittynyt vanhojen verkostojen tilanteen kartoittamiseen ja vielä toiminnassa olevien ryhmien elvyttämiseen. Aikuisten muodostamat CPGt ovat parhaimmassa terässä. Lasten ja nuorten ryhmät kärsivät moottoreina toimivien aktiivien valmistumisesta ja muuttamisesta joko koulutuksen tai töiden perässä muualle. Samalla verkosto kuitenkin laajenee uusille paikkakunnille muuttavien aktiivien osallistuessa mahdollisesti paikallisten ryhmien toimintaan.

Yhteensä ryhmiä on toiminnassa hieman vajaa kuusikymmentä kappaletta. Ryhmiä löytyy neljästä provinssista sekä pääkaupunki Phnom Penhistä. Tänä vuonna tarkoitus olisi perustaa joukko uusia ryhmiä, vanhojen ryhmien vahvistamisen ja aktivoimisen lisäksi.

Samaan aikaan projektin käynnistymisen kanssa on ylöskirjattujen lasten oikeuksien rikkomusten määrä noussut selkeästi. Paradoksaalisesti esimerkiksi tilastoissa näkyvien raiskausyritysten lisääntyminen on hyvä homma. Vuoden 2010 vähäisempi tapausmäärä ei näet kerro välttämättä siitä, että kohdeprovinsseissa tilanne olisi ollut yhtään parempi kuin edellisinä tai seuraavina vuosina, vaan siitä, että tapaukset eivät ole tulleet yhtä tehokkaasti Licadhon tietoon kuin vuonna 2011.

Kun rikkomus on tiedossa, sille pystytään myös tekemään jotain. Viime vuodelle raporttiin on kirjattu yli kolmesataa interventiota, joissa uhreja on kyetty auttamaan tavalla tai toisella.

Vapaaehtoisena toimistoon

Kuten edellä on käynyt ilmi, kaiken kaikkiaan työtehtäväni toimistolla ovat melko lailla enemmän, noh, toimistomaisempia, kuin perinteisissä mielikuvissa vapaaehtoistöistä, joissa rakennetaan yhdessä keinuja kehitysmaiden lapsille. Vanhalle toimittajalle, tuurivirkamiehelle ja käytännöstä vieraantuneelle viestinnän opiskelijalle konsulttiluonteiset, kirjoittamiseen painottuvat tehtävät sopivat kuin krama -huivi khmerin kaulaan. Rakentakoot keinuja jatkossakin ne, joilla vasara pysyy kädessä. Se työkalu jolla tämä vapaaehtoistyöntekijä pystyy parhaiten auttamaan, on näppäimistö.

Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Viidakkotemppeleita ja hierovia kaloja 24.2.2012

Indiana Jones.

Se olen mina.

Tosin elokuvissa seikkailija-arkeologilla ei tainnut olla jyskyttavaa paansarkya taman kiivetessa mystisten viidakkoraunioiden loppumattomia portaita 30 asteen helteessa. Taman ei myoskaan tarvinnut odottaa temppelin kaytavilla koska miljoonan kiinalaisturistin kuvaussessiot ovat paattyneet ja massa suvaitsee liikahtaa eteenpain.

Kambodzhan ylivoimaisesti suosituin turistikohde, muinainen Angkor Wat ymparistoineen, kiinnostaa muitakin kuin minua ja matkaseuruettani.

Ensimmaiset vieraani saapuivat viime viikon sunnuntaina. Vanhin pikkusiskoni Maija seka hyva ystavani Antsa olivat suunnitelleet saapuvansa jo lauantaina, mutta paattivatkin jaada tutustumaan Kiinan Kantoniin yhdeksi ylimaaraiseksi yoksi. Tunnin vaihtoaika seka jatkolennon missaaminen helpottivat paatosta.

Oman trooppisen arjen esittely arktisen freesista nakokulmasta sita tarkasteleville auttoi nakemaan taas kaupungin uusin silmin. Ei silla, etta yli kuukauden jalkeenkaan voisin viela sanoa olevani turtunut paalle vyoryvaan eksotiikan virtaan. Vieraiden kanssa turisteillessa kiinnittaa kuitenkin huomiota ymparistoonsa aivan eri tavalla kuin arkiaamuna tyopaikalle mopoillessa, jolloin kadulla vaeltavassa munkissa kiinnostavaa on lahinna se, ymmartaako munkki vaistaa jos sille soittaa torvea.

Sain toista pidennetyn viikonlopun vieraideni viihdyttamiseen ja perjantai-aamuna astuimme neuvostovalmisteiseen teraspurtiloon, jolla kelluimme Tonle Sap jokea pitkin Siam Reapiin. Phnom Penhista tutun kuskin hommaama tuktuk oli satamassa vastassa ja heti hotellihuoneen loytamisen jalkeen lahdimme aikaa tuhlaamatta ihailemaan auringonlaskua Angkor Watin temppeliin.

Siam Reap oli mukava pieni turistikaupunki. Kompaktissa keskustassa kavelimme iltaisin ravintoloista, iltatoreista ja “hierovien” kalojen altaista toiseen. Jalkapohjien kuollutta ihoa mutustelevat fisut arvostivat omia jalkojani yli kaiken enka tieda ollako imarreltu vai huolestunut. Paivisin kolusimme raunioita, tombraidausta riitti hyvin kahdeksi taydeksi paivaksi. Syrjaisimmat ja osin viidakon peittamat temppelit olivat kiinnostavimpia, naissa onnistuimme myos yleensa valttamaan isoimmat massat.

Palasin Phnom Penhiin bussilla maanantaina, matkaseurueeni jatkoi viela Sihanoukvilleen rantalomailemaan. Sain myos toiden puolesta vieraita Taksvarkin hankesuunnittelija Veeran saapuessa hankeseurantamatkalle. Loimme lukkoon hanketiedotusprojektin raamit ja kirjasimme ylos omien toideni jaon Taksvarkin ja Licadhon tehtavien valilla. Tyotehtavien jakautuminen tietenkin joustaa aina tilanteen mukaan, mutta lahtokohtaisesti ajan kaytto pyritaan pitamaan suhteessa 50/50. Voisin laskea montako tuntia se tekee 37,5 viikkotunnista, mutta olen valtiotieteiden kandidaatti.

Avainsanoina , , | 2 kommenttia | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Valtion kokoinen trauma 10.2.2012

Sodasta palaa rikkinäisiä miehia. Jotkut hajalla fyysisesti, kaikki henkisesti. Vuosien kuolemanpelon ja tappamisen jälkeen takaisin kotikylään viljelemaan peltoa ja kasvattamaan lapsia. Business as usual, menneet on menneitä.

Mykkyys, väkivaltaisuus ja alkoholismi periytyvät käyttäytymismalleina traumatisoituneiden veteraanien lapsille ja siitä seuraaville polville. Lukemassani artikkelissa väitettiin toisen maailmansodan aikaisten traumojen jättämän jäljen näkyvän Suomen henkisessä ilmapiirissä vielä 2010 luvulla.

Jos neljäkymmentäluvun jättämät arvet eivät ole Suomessakaan täysin parantuneet, on Kambodzhassa lähihistorian tapahtumien jälki kuin ammottava kraatteri, josta kansakunta on vasta hetki sitten lähtenyt kiipeämään. Ihmisoikeusloukkauksien ja vääryyksien määrää on helpompi ymmärtää kun tajuaa sen, että maa on vastikään selviytynyt matkasta helvettiin ja takaisin.

Vuonna nolla

Maan historian synkin ajanjakso alkoi seitsemänkymmentäluvulla. Alkuun se oli Vietnamin sodan vaiettu sideshow, jossa Yhdysvallat tuki länsimyönteisen kenraali Lon Nolin vallankaappausta Phnom Penhissä,  ja pommitti siinä sivussa Kambodzhan maaseudun kuumaisemaksi. Salaisissa pommituksissa Kambodzhaan kylvettiin enemmän räjähteitä kuin Japaniin koko toisen maailmansodan aikana yhteensä, Hiroshima ja Nagasaki mukaan luettuna. Pienenä epäjärjestäytyneenä kapinallisryhmänä aloittaneiden kommunististen punakhmerien rivit kasvoivat samaa tahtia kuin katkeruus ja kostonhimo tuhotulla maaseudulla lisääntyi.

Viiden vuoden taistelun jälkeen punakhmerit valtasivat Phnom Penhin. Vuonna 1975 Kambodzhassa palattiin vuoteen nolla.

Aivoihin sattuu, kun yritän käsittää mielipuolista agraari-kommunistista tyranniaa, joka sulki koko valtion yhdeksi isoksi keskitysleiriksi kolmen vuoden ajaksi. Aivoihin sattuu vielä enemmän, kun ymmärtää kaikkien kohtaamieni keski-ikäisten khmerien käyneen tuon ajanjakson läpi kadottamatta kykyään hymyillä.

Alkuun tyhjennettiin kaupungit ja pakkosiirrettiin koko väestö maaseudulle kommuuneihin. Kaikki yksilöllisyyteen viittaava kiellettiin: uskonto, musiikki, televisio, teatteri, omat vaatteet. Mikään ei luo yhteenkuuluvuuden tunnetta kuin riisipellolla raataminen identtisissä mustissa pyjamissa. Rahan käyttö lopetettiin, koulut suljettiin ja tehtaat sekä pankit räjäytettiin. Ulkomaiset vaikutteet torjuttiin päättäväisesti pistämällä rajat kiinni ja varmemmaksi vakuudeksi teloittamalla jokainen vieraita kieliä osaava.

Kansanmurha

Pol Potin uudelleen muotoilemasta yhteiskuntarakenteesta seurasi nälänhätä. Väestökatoa pahennettiin laajamittaisilla puhdistuksilla. Tulilinjalla oli jokainen vähänkään koulutetumpi, etnisiin vähemmistöihin kuuluva, tai muuten vain epäilystä ideologisesta puhtaudestaan herättävä tapaus. Normaalisti yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta tärkeinä pidettyjä ammattiryhmiä, kuten lääkäreitä ja opettajia, ei uuteen Kamputsean demokraattiseen tasavaltaan tarvittu. Silmälasien käyttö riitti raskauttavaksi todisteeksi oppineisuudesta. Eipä siis ihme, että Pol Potin suureelliset, käsivoimin rakennetut patoprojektit eivät tahtoneet onnistua kun kaikki sellaisen rakentamisesta jotain tietävät löytyivät joukkohaudoista.

Johtavien punakhmerien vainoharhaisuuden syventyessä kuolemantuomioita sateli mielivaltaisesti. Jos syytä ei heti löydetty, se kidutettiin esille kämppäni vieressä sijaitsevassa Tuol Slengin vankilassa. Monikymmensivuiset tunnustukset olivat mielikuvituksellisia kertomuksia, joissa köyhät lukutaidottomat maanviljelijät tunnustavat toimineensa vuosikymmenia CIA:n agentteina, luultavasti ensimmäisen kerran kirjainyhdistelmästä “kuulusteluissa” kuultuaan . Tunnustuksen jälkeen homma hoidettiin loppuun kuoleman kentillä lapioilla ja kuokilla, ammusten säästämiseksi.

Hullunmyllyn ei voi sanoa loppuneen, mutta ainakin jonkinasteista rauhoittumista tapahtui Vietnamin vallatessa Kambodzhan vuonna 1978. Punakhmerit pakenivat viidakkoon ja jatkoivat sisällissotaa vaihtelevalla intensiteetilla aina vuoteen 1993 asti.

Arviot kuolonuhreista vaihtelevat 1 ja 3 miljoonan välillä. Tämä siis 7 miljoonaisesta väestöstä. Lukuja, joita voi tietäväisenä heitellä ilmoille vaikka kuinka usein ja silti olla onnellisesti käsittämättä tragedian mittasuhteita.

Pol Potin pitkä varjo

Nämä kokemukset ainakin osaltaan selittävät tilannetta täällä tänään. Osa kambodzhalaisista on jäänyt elämään maailmaan, jossa millään muulla kuin oman perheen selviytymisellä ei ole mitään väliä. Tämä siis jopa tapauksissa, joissa oma perhe löytyy yhteiskunnan huipulta ja selviytyminen tarkoittaa kalliin elämäntavan ylläpitämistä muiden kustannuksella, valtion rahoja kahmimalla tai suoranaisella ryöstämisellä. Vaikutusvaltainen eliitti ottaa vahvemman oikeudella sen, mikä sille kuuluu. Muut jäävät selviytymään parhaan kykynsa mukaan.

Täydelliseen yhteisöllisyyteen tähdännyt kommunistinen ihanneyhteiskunta onnistui tuhoamaan yhteisöllisyyden käsitteen täydellisesti.

Niin houkuttelevaa kuin se onkin, historiaa ei voi kuitenkaan syyttää ihan kaikesta. Esimerkiksi lasten huono kohtelu on osaltaan toki selitettävissä vanhemmilla, jotka ovat saaneet kasvatusoppinsa Pol Potin kuolemanleireillä, mutta Kambodzha ei ollut lintukoto ennen punakhmerejäkään. Kulttuuriin kuuluva vanhempien ehdoton kunnioittaminen ja lasten alisteinen asema tilanteessa kuin tilanteessa antaa lapsille itselleen vahan työkaluja käsitellä ja vastustaa heihin aikuisten taholta kohdistuvia vääryyksiä. Muun muassa näitä työkaluja LICADHOn ja Taksvärkin yhteinen projekti yrittää lapsille antaa, puuttuvan yhteisöllisyyden jälleenrakentamisen ohella.

Liikenneraportti

Puuduttavan historiakatsauksen loppukevennykseksi huomioita liikenteestä mopon selässä:
1)    Isoilla mustilla Lexuksilla on etuajo-oikeus tilanteessa kuin tilanteessa. Aina
2)    Liikennevaloihin ei voi luottaa.
3)    Vilkkuja on kiva valkytella. Se ei tosin kerro mitään siitä, mihin kulloinkin ollaan kääntymässä.
4)    Ryhmittyminen käännyttäessä tapahtuu vastaantulevien kaistan kautta. Vastaantulevaa liikennettä väistellen luikerrellaan pikkuhiljaa takaisin omalle kaistalle.

Mistä täällä moottoreilla pyörivässä anarkistisessa karnevaalissa sitten jaetaan sakkoja?  No, valot päällä ajamisesta tietenkin! Phnom Penhin poliisivoimat ovat huolellisen tarkastelun jälkeen päättäneet, että valojen käyttäminen päivällä ajettaessa on tämän sirkuksen suurin uhka liikenneturvallisuudelle ja keskittyvät tienvarrella päivystäessään napsimaan dollareita laista tietämättömiltä turisteilta .

Muuten liikenteessä sukkulointi sujuu jouhevammin kuin ensinäkymältä vaikuttaisi. Kaikessa hulluudessa on oma kiero logiikkansa. Toivotaan että sekoilu ei jäsähdä selkäytimeen ja kykenen vuoden jälkeen vielä joskus toimimaan liikenteessä, jossa punaisiin valoihin ihan oikeasti pysähdytään.

1 kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Paluu Kampotiin 4.2.2012

Kaksi päivää toimistoa tällä viikolla. Niiden aikana luonnostelin hanketiedotusta varten muistion, jossa on omasta mielestäni paljonkin järkeä. Nähtäväksi jää, mikä on työsähköpostissa maanantaina odottava vastaanotto, mutta ainakin inspiraatio kupli, jääkahvia kului ja näppäimistö paukkui.

Keskiviikkona lasten- ja naisten oikeuksien yksiköt pakkautuivat pakettiautoon ja suuntasivat Kampotiin. Tulkiksi lähti mukaan aiemmin CR (Children’s rights) yksikössä töissä ollut Norim, joka jätti päivätyöt Licadhossa lähdettyään Malesiaan opiskelemaan itseään maisteriksi. Retriitin ohjelmassa oli työasioiden läpikäynnin lisäksi yleistä turisteilua ja rentoutumista.

Aloitimme reissun tutkimalla samoja luolia, joissa olin pyörinyt pari viikkoa sitten omalla lomalla. Kivimuodostelmat alkavat tulla tutuiksi ja alan pikkuhiljaa pätevöityä turistioppaaksi. Kohta voin alkaa kilpailemaan 20 alakouluikäisen oppaan kanssa ja vetää luolissa omia kierroksiani.

Tutuilla linjoilla jatkettiin menemällä Rabbit Islandille. Suomesta kantautuneen vinkin perässä lähdin johdattamaan muutaman hyväuskoisen kollegan retkikuntaa saaren keskellä kohoavan kukkulan huipulle. Tuskaisen aluskasvillisuudessa tarpomisen jälkeen huipulla selvisi, ettei hylätyn bunkkerin raunioita ainakaan tältä vuorelta löydy. Pahus.

Eksymisteemaa jatkoimme lisäkseni ainoan ulkomaalaisvahvistuksen, naisten oikeuksien yksikössä työskentelevän britti-Lisan kanssa myöhemmin illalla. Lähdimme, muiden jo painuessa petiin, toteuttamaan länsimaisen rappeutuneita mielihalujamme ja käymään joen rannassa muutamalla oluella. Ensinnäkin jo joen löytäminen osoittautui yllättävän vaikeaksi. Takaisin guesthouselle löytäminen oli vielä haastavampaa. Kampotin kokoisessa kylässä tämä kertoo sen luokan suunnistuslahjattomuudesta, että oikeastaan olisi ehkä parempi olla huutelematta moisesta pitkin internettiä.

Torstaina tiimimme vietti päivän kauniissa jokimaisemissa Prek Thuoatissa. Aloitimme vanhan isosen sydäntä lämmittävillä tutustumis- ja jäänmurtamispörhellyksillä. Paikalle oli tullut myös Sihanoukvillen ja Siam Reapin toimipisteiden henkilökuntaa, joten tutustuttaminen tuli tarpeeseen.  Jatkoimme päivää erilaisilla, projektin viime vuotta läpikäyvillä workshopeilla. Mangoa mutustaessa ja palmun alla naureskellessa melkein pääsi unohtumaan miksi täällä varsinaisesti ollaan, mutta tarinat kiehuvalla vedellä poltetuista kotiapulaisista auttoivat palauttamaan nopeasti takaisin maan pinnalle.

Luonnehäiriöisten isäntien ja emäntien kotitalouksiin myydyt lapset ovat iso ongelma. Neljän seinän sisällä huonoissa oloissa pidetyistä kotiorjista on vaikea saada tietoa, lainsäädäntö ei pysy ongelman perässä ja tapaukset eivät rajoitu Kambodzhan rajojen sisälle. Varsinkin Malesia on kunnostautunut tarjoamalla Kambodzhan lapsille ja nuorille varsinaisia ”au pair vuosi helvetistä” kokemuksia.

Workshoppeja häiritsi paikalle ilmestynyt apinalauma, joka syöksyi innokkaasti eväidemme kimppuun. Yllättävä käänne ei sinänsä häirinnyt, ovathan apinat eläimistä jaloimpia. Lounastauon käytinkin melkein kokonaisuudessaan joen rantakivikolla istumiseen ja vastarannalla pelehtivien apinoiden ihasteluun.

Illallista söimme paikassa, jonne ei ikinä tulisi länsimaalaisessa seurueessa reissatessa löydettyä. Tiukkaa teki nytkin. Pääasiassa veden päälle rakennettujen talojen kalastajayhteisössä meidät soudettiin pieneen torppaan, joka toimi merellisenä ravintolana tarpeen niin vaatiessa. Odotellessamme ruoan valmistumista kalastajat toivat saalistaan suoraan kotikynnykselle emäntämme punnittavaksi. En uskalla edes arvailla kuinka paljon vastaava erilaisten rapujen, äyriäisten, hummereiden ja mustekalojen menu tulisi maksamaan ravintolassa Helsingissä. Paikassa maksettu 5 dollaria, eli hieman alle neljä euroa, lienee kaukana. Maha täynnä merenelävää kelpasi tarkkailla illan pimenemistä ja kuunnella kuinka kylää asuttavan Kambodzhan muslimivähemmistön, Chamien, rukouskutsut raikasivat.

Perjantaina vaihdoimme joenrantapaikkaa, uuden kiinalaisvalmisteisen padon viereen Teak Chouyhun. Workshopeissa käytiin läpi tulevan vuoden suunnitelmia ja tapahtumia, joita yksikkö on järjestämässä. Suunnitelmissa oltiin päästy kesäkuun 12. järjestettävää lapsityön vastaisen päivän aktiviteettien valmisteluun, kun minulle tuli tulkkini kanssa lähtö. Viisumiasioiden hoitaminen lauantaina ja tulkin henkilökohtaiset aikataulut vaativat ennenaikaista paluuta Phnom Penhiin. Muu seurue palailisi vasta lauantaina.

Perjantai-illaksi Phnom Penhiin palaaminen ei harmittanut. Vilkkaassa yöelämässä törmäsin jälleen mielenkiintoisiin tuttavuuksiin, punakhmerien hirmuhallinnon aikaisia tapahtumia läpikäyvässä YK:n  erityistuomioistuimessa toimivasta skottijuristista Aalto-yliopiston nuorisotaloprojektissa  työskenteleviin suomalaisiin arkkitehtiopiskelijoihin.

Elämä on jännittävää.

2 kommenttia | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin