Kirjoittajan arkistot:admin
Pienissä khmer-häissä 5.5.2012
Ajoin valtatie kakkosta satunnaisten hökkeleiden täplittämällä maaseudulla jossain Kandalin ja Takeon provinssien välimaastossa, pinkkiin kirjekuoreen kätketty hääkutsu taskussani, kun tilanne alkoi näyttää pahalta. Ei siinä mitään että olin työpäivän takia missannut yhteislähdön juhliin Phnom Penhistä ja jouduin köröttelemään tunnin verran kohti provinsseja yksin, khmeriksi kirjoitettu kutsu ainoana ohjeenani. Sekin oli ihan OK, että silmät [...]
Vietnamiin ja takaisin 24.4.2012
Eräs hienoimpia asioita Kambodzhassa asumisessa on, tietysti sen faktan lisäksi että herään joka aamu Kambodzhassa, mahdollisuus käyttää töistä vapaaksi saatu pidennetty viikonloppu Tallinnan matkan sijaan lomailemalla esimerkiksi Vietnamissa. Viimeisimmät lomapyrähdykseni ovat keskittyneet flegmaattiseen rannalla makoiluun Sihanoukvillen edustan saarilla. Tällä kertaa otin lomailuun aktiivisemman otteen ja vuoden viimeisen työpäivän loppuessa toissaviikon torstaina hyppäsin yöbussiin kohti myöskin [...]
Loma-aktiviteetteja ja ammattiopintoja 17.4.2012
Viikot ASSCODECHAssa täyttyvät osaltani vieläkin enimmäkseen toisten seuraamisella ja kielen opettelulla. Olen saanut tehtäväkseni auttaa Jorgea nuorten osallistamisessa ja vapaa-ajan tapahtumien järjestämisessä sekä toista järjestön työntekijää, Halimaa, nuorten ammattikoulutuksen kanssa. Lisäksi Amandio, ASSCODECHAn johtaja, on antanut minulle tehtäväksi uudistaa järjestön blogia ja valmistella internetsivujen luomista sekä auttaa raporttien laadinnassa. Koulujen lomat lähenevät kovaa vauhtia ja [...]
Vuosi, joka vaihtui kolmesti 10.4.2012
Hyvää uutta vuotta! Kambodzhalaiset ovat kovia vuodenvaihtajia. Ensin juhlittiin länsimaalaisittain vuotta 2012, heti perään tammikuun lopussa kiinalaista vuotta 4710 ja ensi viikolla ollaankin buddhalaisen kalenterin mukaan vuodessa 2556. Khmerien uusivuosi on paikallisen kalenterin tärkein juhla. Juhannus, vappu, joulu ja pääsiäinen samaan aikaan. Juhliminen kestää vähintään kolme päivää. Viralliset juhlapäivät ovat 13.-16. huhtikuuta, mutta joillain paikkakunnilla [...]
”Syön riisiä”, ja muita hyödyllisiä khmerin kielen fraaseja 2.4.2012
Licadhon lisäksi Kambodzhasta löytyy liuta lasten oikeuksien edistämiseksi töitä tekeviä järjestöjä. Hanketiedotusprojektia suunnitellessani en ole lähtenyt keksimään pyörää uudestaan, vaan olen lähiaikoina käynyt idearyöstöretkillä kotitoimiston ulkopuolella. Tapasin jo 90-luvun alusta asti kentällä työskennelleen, myös Licadhon leivissä olleen yhdysvaltalaisen konsultin, jolta löytyi konkreettisten vinkkien lisäksi paljon kontakteja vastaavanlaisia projekteja aikaisemmin tehneisiin järjestöihin. World Visionin Kambodzhan haaran [...]
Takaisin koulun penkille 19.3.2012
Ensimmäinen kenttämatka takana, Siam Reapista löytyy nyt kaksi uutta lastensuojeluryhmää. Lähdimme torstaina kahden Phnom Penhin toimiston kollegan kanssa liikenteeseen, päivä meni matkustaessa. Periaatteessa kuusi tuntia vievä matka venähti bussin levitessä keskelle Kambodzhan maaseutua, kypsyimme helteessä tien reunassa noin tunnin verran ennen kuin kuski sai järjestettyä puuttuvat varaosat viereisestä kylästä ja matka pääsi jatkumaan. Perjantaina [...]
Vamos trabalhar bem! 16.3.2012
Pari ensimmäistä työviikkoa Associacão Communitaria de Chamanculossa (ASSCODECHA) ovat liidelleet siivillä ja aika on kulunut nopsaan. Tutustuminen työhön tuntuu vievän ehkä normaalia pidemmän aikaa sillä portugalin kieli ei vielä ole täysin hallussa, mutta päivä päivältä uudet sanat jäävät mieleen. Uusi työpaikkani Chamanculon asuinalueella on toiminut jo yli kymmenen vuotta alueen asukkaiden hyväksi ja toiminta tuntuu [...]
Toipilaana biitsille 14.3.2012
Suomessa työpaikkaa hakiessani minua valmistettiin haastattelutilanteessa tulevaan kertomalla, että Kambodzshassa yksin sairastaminen voi olla melko kuluttava kokemus. Oli se. Korkeassa kuumeessa tuulettimen alla hourehtiminen, kun huoneen lämpötila ja oma ruumiinlämpö lähentelee samaa neljääkymmentä astetta, sai mietiskelemään syntyjä syviä. Kuten sitä, miten tervehtymisprosessi on mahdollista saada aluilleen ilman jatkuvaa Jaffan lipittämistä? Protestanttisen työmoraalin sairaskertomus ajoittui pääosin [...]
Näppäimistö paukkuen kehitysyhteistyöhön 3.3.2012
Ylä-asteella vietin yhden koulupäivän haravoimalla kotipihaa. Vanhemmiltani palkaksi saamani setelin vein kouluun. Kerätyn rahan oli tarkoitus auttaa lapsia jossain kaukana, Kanariansaariakin kauempana. Taksvärkin kehitysyhteistyöhankkeissa osa rahoituksesta tulee koululaisten taksvärkkipäivästä ja osa Ulkoministeriöstä. Hanketiedotus on kaikkien osapuolien tyytyväisenä pitämistä. Keräyskampanjan käynnistämän hankkeen jatkosta kiinnostuneet koululaiset saavat tietoa Taksvärkin sivuille ilmestyvistä artikkeleista (viime viikolla kirjoittamani juttu täällä), [...]
Työt alkavat Maputossa 28.2.2012
Ylihuomenna työt sitten alkavat ja odotan jo sitä jo innolla. Parin kuukauden ”lomailu” Maputossa alkaa jo riittää, vaikka on ollutkin tarpeellinen kaikkeen uuteen totutellessa. Saavuin Maputoon joulukuun viimeisenä päivänä, sopivasti juhlimaan uuden vuoden alkua. Tammi- ja helmikuu ovat olleet täynnä hikoilua, sukulaisvierailuja, uuden kielen opettelua ja erilaisten virallisuuksien hoitamista. Lisäksi on nautittu mainiosta mosambikilaisesta ruosta, [...]

