Taksvärkki ry:n blogeja maailmalta

Aakkoslauluja ja pieniä kouluja 14.5.2013

 

 

Kuvan tilanteessa oltiin Madagaskarilla Ampanisarikan kunnassa, paikassa nimeltä Antsakoamamy. Yksi kunnan kolmesta Asama-luokasta. Luokan edessä lasten kanssa juttelemassa ovat Malagasy Mahombyn Zo-Hery ja Verohanitra sekä luokan opettaja Villarceau. Oppilaita on n. 30 ja he ovat iältään 12-15 vuotta. Ennen Asama-luokalle tuloa lapsista neljä ei ole ollut ollenkaan koulussa. Muut lapset ovat käyneet koulua yhden, kaksi tai kolme vuotta, mutta joutuneet lopettamaan kesken.

Opettaja Villarceau pitää musiikista ja se näkyi myös hänen luokassaan. Oppilaat lauloivat ja tanssivat meille normaaliakin reippaammin ja kovaäänisemmin. Villarceau on säveltänyt ja sanoittanut kaikilla pienten lasten Amohitsoratra-luokilla opeteltavan aakkoslaulun. Opetin oppilaille itse ala-asteella oppimani “mur mur” -leikin, jonka avulla opetellaan kertotauluja. Siinä jokainen sanoo vuorollaan luvun 1, 2, 3, jne. Jos kyseessä on neljän kertotaulu, sanotaan 4, 8, 12 jne. tilalla “mur mur”. Jos tekee virheen, joutuu pelistä pois. Koska Madagaskarilla ei ole karhuja niin kuin Suomessa, lasten piti ammua kuin lehmä. Eipä ihme että tämä eläin tuli heillä ensimmäisenä mieleen, koska lehmiä ja härkiä näkee paimennettavan kaikkialla.

Asama-opetusta on Ampanisarikassa ollut jo kolme vuotta, mutta tämä luokka on uusi, rakennettu viime syksynä. Se on vielä kesken, sillä välillä rahat lautojen ostamiseen loppuivat. Rakentamista rahoittavat pääasiassa vanhemmat suoraan tai paikallisen yhdistyksen kautta. Rakennuksen valmistuttua ja Taksvärkin tukeman projektin päätyttyä siitä on tarkoitus tulla oikea peruskoulu. Koska koulu on pieni, luultavasti oppilaat tulevat käymään koulua aamu- ja iltavuoroissa, mikä on tavallista seudulla.

Kuvan aikuiset ovat lasten vanhempia tai muuten vaan paikalle sattuneita uteliaita. Vieressä nimittäin osa vanhemmista keitteli oppilaille lounasta ja piti pientä myyntikojua. Ainakin keskellä pikkulapsi sylissä oleva nainen oli mukana iltapäivän aikuisten lukutaitotunnilla.

 

Avainsanoina | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Ei sanat vaan teot 24.4.2013

Kolme kuukautta vieraassa maassa on hurahtanut vauhdilla. Oikeastaan ajan kulun huomaa vain siitä, että elämä täällä tuntuu jo jopa hieman tylsältä – eli pahin eksotiikka on ravissut pois – ja että lapsi on kasvanut hurjasti. Meidän tänne tullessa jätkä mönki hitaasti pitkin lattiaa, ja nyt se työntää tuolia edellään ja kävelee huojuen olohuoneen poikki.

Ollaan me aikuisetkin jotain opittu. Viikottaiset työpajat muuttuvat koko ajan hauskemmiksi, kun uskaltaa yhä enemmän päästää ryhmänjohtajan roolistaan ja antaa lasten ja nuorten näyttää luovuutensa. Ja stressi vähenee, kun oppii luottamaan improvisoituihin b-suunnitelmiin varsinaisten aikeiden kaatuessa milloin mihinkin; viime viikolla en esimerkiksi saanut muovailuvahaa, jotta tarinankerrontaryhmän pikkulasten kanssa olisi aloitettu animaatiohahmojen teko. Mutta sitten lapset maalasivatkin aivan ihania pingviinejä ja hirviöitä Compan pihan pikkukivistä!

Lumihuippuisia vuoria, Titicaca-järvi ja aurinko – siinä maalausten tyypillisimmät teemat

Kulttuuriaktivistit koolla miettimässä, mitä yhteisökulttuuri on ja miten vahvistaa sitä

Työpajoissa me vapaaehtoiset ollaan aktiivisessa roolissa, mutta useissa muissa tilanteissa päädytään kuuntelijoiksi. Esimerkiksi viime lauantaina olin suuressa Cultura Viva Comunitaria -kokouksessa ja taisin avata suuni vain silloin kun joku kehui poikani reippautta, kun se konttaili lattialla kädet noessa ja roikkui ennakkoluulottomasti tummanpuhuvien hiphoppareiden ketjuissa. Muuten vain istuin ja ihailin kun kulttuurintekijät Brasiliasta, Argentiinasta, Perusta ja eri puolilta Boliviaa pitivät alustuksia siitä, mitä yhteisökulttuuri on. Täällä sitä osataan pitää puheita: inspiroivia, dynaamisia ja vaikuttavia! Eikä vaikuttavuus pelkkään retoriikkaan jää. Lähtemättömästi jäi mieleen kuvaus siitä, miten Brasilian Puntos de Cultura (eli Kulttuuripisteet) -verkosto syntyi: “Tavalliset ihmiset, nuorisoporukat, kylien naiset… Brasiliassa on paljon ryhmiä, jotka pitävät yllä ja luovat uutta kulttuuria. Ja mitä hallitus teki oli, että se tunnusti tämän ruohonjuuritason toiminnan arvon. Sen sijaan että se olisi pystyttänyt tyhjästä uusia instituutioita ja alkanut niiden suojissa luoda kulttuuria, se alkoikin tukea näitä jo olemassa olevia ryhmiä.” Seuraavan yön päässäni pyöri, miten tärkeää Suomessakin olisi lisätä tällaista “alhaalta ylöspäin” -mallia kulttuurin saralla.

 

Cultura Viva Comunitarian tiedotustilaisuudessa

Mutta eivät ne niinkään ole sanat vaan teot, jotka merkitsevät. Ihminen on mallioppija – varsinkin tällainen kovapäinen painos – ja mulle vapaaehtoisuuden ehdottomasti tärkeintä antia on se, että saan nähdä miten ihmiset tekevät asiat toisin kuin meillä kotona. Ja sitten saan yrittää tehdä perässä. Jos en pari vuotta sitten vapaaehtoisuuteni aikana Guatemalassa olisi ollut mukana työpajoissa, joissa autettiin leikkien varjolla lapsia ja nuoria pukemaan sanoiksi ajatuksensa yhteiskunnasta, en olisi koskaan ymmärtönyt kriittisen pedagogiikan mahdollisuuksia.

Tätä samaa osallistumista opettaa Compa, onhan senkin tavoite lisätä lasten ja nuorten mielipiteen volyymiä niin, että aikuistenkin korvat sen kuulevat. Mutta jotenkin Compan keinot – ne korvat joilla lapsia kuunnellaan – ovat vieläkin herkemmät. Luulen että se johtuu välineestä, teatterista.

Arnold ja Jalle kertovat satua kaimaanista

Compan johtaja, Ivan Nogales, puhuu useissa yhteyksissä ihmisen kehosta, ihmisen kolonisoidusta kehosta, joka pitää vapauttaa ennen kuin ihmisen mieli voi olla vapaa. Teoriassa minäkin tämän teatterilaisena tiedän. Oma ammattini äänisuunnittelijana vain ei ole perinteisesti kovinkaan kehollinen, joten omakohtaista kokemusta ei ole liiemmin kertynyt. Mutta nyt, seurattuani honteloa poikaa, joka tuli ensimmäisiin sirkustreeneihin olkapäät kurtussa ja lippa silmillä, ja joka viime lastenjuhlissa puhalsi jo pari komeaa liekkiä kahden kokeneen tulitaiteilijan seurassa, alan itsekin uskoa vahvemmin fyysisen tekemisen voimaan. Ja erityisesti siihen nopeuteen, jolla se purkaa lukkoja osallistumisen tieltä.

(Hauskana sattumana teatterissani Tampereella on meneillään parhaillaan koko kevään kestävä projekti, joka ammentaa samoista ajatuksista: Teatteri Siperia, Homo Empaticus, http://uusi-ihminen.blogspot.fi/)

 

Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Vierailu Projekti Saigauqueen

SILTA-PONTE nuorten kanssa pyritään tekemään vierailuja myös muihin järjestöihin ja tapahtumiin kaupungissa. Maaliskuussa nuoret lähtivat tutustumaan Chamanculossa sijaitsevaan lasten musiikkiopetusprojektiin.

 

Vierailusta kertovat ryhmän puolesta Felicidade Julião ja Felismina Muthemba:

”Siqaugue projektin perustaja Daniel Walter saapui Mosambikiin vuonna 2003, vaimon jäädessä Etelä-Afrikkaan. Sigauque on projekti, joka aloitettiin vuonna 2004 ja on paikka jossa järjestetään muun muassa erilaisia tapahtumia. Danielia itseään kutsutaan Sigauqueksi (=”ulkomaalainen, ulkopaikkakuntalainen”) , joka on nimi, jonka ihmiset Chamanculossa hänelle antoivat. Kun setä Sigauque saapui Chamanculoon rakensi hän ensin talon yhden Chamanculon koulun Mistan, viereen. Hän on myös itse muusikko ja perusti orkesterin, jossa on 12 jäsentä. Setä Sigauque kertoi meille, että tällä hetkellä hän on hyvin onnellinen elämäänsä ja on täällä rakentamassa uutta kotia projektin toimitilojen yhteyteen, jotta vaimo ja lapset voisivat tulla myös asumaan hänen kanssaan.”

 

Siqugue on itseasiassa yhtye, jonka kanadalaissyntyinen Daniel on perustanut. Han johtaa myös yritystä (Etelä-Afrikassa ja nyt Mosambikissa), joka on erikoistunut kommunikaatioon sosiaalisen muutoksen hyväksi, CMFD (Community Media for Development) Productions. Sigauquella on tilat Chamanculossa (oikeammin Xipapaninen puolella), jossa yhtye järjestää konsertteja ja asuinalueen lapsille sekä nuorille annetaan ilmaiseksi musiikkiopetusta. Tällä hetkellä opetusta annetaan vain teoriasta, sillä tarvittavia instrumenttaja ollaan vasta hankkimassa. Lahjoituksia otetaan siis mielellään vastaan!

Lisää Sigauquesta ja CMFD:stä:

http://www.sigauqueproject.com/

http://www.cmfd.org/

Obrigada Sigauque! Estamos juntos!

Nuoret saivat taiteilla konsertti-ilmoituksen.

Avainsanoina , | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Bolivianon suppea sanasto (osa 1) 3.4.2013

Meille on tullut tavaksi kuunnella aamuisin espanjankielistä Radio France Internationalea, jonka ohjelmatarjonta – eritoten musiikki – on sanalla sanoen loistavaa. Seurasimme tänään suoraa lähetystä Pariisin matkamessuilta. Ohjelmassa tähdennettiin kerta kerran jälkeen Latinalaisen Amerikan kasvavaa merkitystä Ranskan matkailumarkkinoilla: entistä useammin ranskalaiset valitsevat lomakohteensa Meksikosta, Perusta, Chilestä tai Brasiliasta. Lähetyksen mukaan ilmiö on yleiseurooppalainen, ellei jopa yleismaailmallinen.

Niin, Peru, Chile, Brasilia… Boliviaa puolestaan ei ohjelmassa mainittu kertaakaan. Ei, vaikka nyt kahden kuukauden oleskelun jälkeen ja kuunneltuamme tuntikausia monenkirjavien matkaajien tarinoita voimme vakuuttaa, että Bolivia päihittää monessa suhteessa mantereen muut maat. Täällä on melko turvallista, hyvin halpaa ja jumalaisen kaunista. Folklore on todellista, elävää. Bussit kulkevat muutamassa tunnissa tropiikin hiostavasta kuumuudesta Andien viileille rinteille tai autioilta järven rannoilta miljoonakaupungin humuun. Puoli-ilmainen julkinen liikenne pelaa moitteettomasti, kuten kaikissa kolmannen maailman maissa. Ja ihmiset! Hitaita ja hiljaisia, ystävällisiä, etäisiä ja sisäänpäinkääntyneitä – aivan kuten me suomalaiset!

Tämä on siis kutsu kaikille niille, jotka eivät ole vielä päättäneet ensi heinäkuun lomakohdettaan. Heitä varten olemme laatineet myös alla olevan lyhyen bolivianon sanaston, josta toivottavasti on apua maahan saapumisen jälkeen.

 

carro (substantiivi, maskuliini): auto, eli suurin yksittäinen uhkatekijä itsekunkin fyysiselle ja henkiselle terveydelle. Pakokaasut kerääntyvät paitsi keuhkoihin ja nenäonteloihin myös silmiin – vaarallista sikäli, että auto täällä EI VÄISTÄ tai hidasta saati pysähdy. Se todellinen ihme, ettemme ole vielä kertaakaan päässeet todistamaan kohtalokkaampaa yhteentörmäystä johtunee siitä, että täkäläiset autot kukitetaan ja siunataan tasaisin väliajoin. (Paitsi näitä Herran armosta kulkevia ajopelejä, joiden Raamatusta poimitut konepeltitekstit todistavat omistajiensa vankkumatonta uskoa, ei katolisuutta katukuvassa juuri näe, mitä nyt joidenkin liikkeiden nimikylteissä; erittäin suosittu ja kieltämättä varsin kuvaannollinen hammasklinikoiden ja parturi-kampaamoiden nimi on “Genesis”). Autojen murtohälyttimien yöllisiä valituksia voi pitää maan kansallissävelmänä.

Autojen siunaustilaisuus Copacabanan kaupungissa.

hora s. f.: aika, eli tekijä johon ei tarvitse suhtautua kovin vakavasti. Kun sovit tapaamisesta tiettyyn aikaan, esim. “a las cinco horas” (kello viideltä), lisää mielessäsi kyseiseen kellonlyömään aina TUNTI TAI PARI LISÄÄ. Voit vaikka merkitä kalenteriisi “tapaaminen kuudelta” ja saapua vielä reilusti myöhässä, kuin mielenosoituksellisesti – näin ilmaannut kohteliaaseen tapaan aina ensimmäisenä paikalle. Compa-järjestön viikkokokouksissa saapumisjärjestys noudattaa tarkasti pohjois-etelä -akselia: suomalaiset, tanskalaiset, belgialaiset ja vihdoin järjestön omat aktiivit. Tosin toistuvat julkisen liikenteen lakot sekä katusulut milloin minkäkin seikan puolesta (viimeksi mielenosoitus sekä nälkälakko lentokentän uutta nimeä – Aeropuerto Evo Morales – vastaan) saattavat venyttää tätä sanatonta ja tahatonta sopimusta.

Viikkopalaveria odotellessa…

mar s. m.: meri, eli vältettävä puheenaihe nro 1. Aina siitä pitäen kun Bolivia reilut sata vuotta sitten ns. Tyynenmeren sodassa (Guerra de Pacífico) menetti merinäköalansa Chilelle, on bolivialaisten kasvoissa liplattanut sekoitus surua ja katkeruutta. Merellepääsy, kuten sitä täällä kutsutaan, on taas kerran nostettu voimakkaasti esille. Autoradiot huutavat päivät pääksytysten: “El mar no es una exigencia para nosotros, es nuestro derecho” (meri ei ole meille mikään vaatimus, se on oikeutemme). Viime viikolla lähikortteleissamme vietettiin surujuhlaa, meren menettämisen muistopäivää, tuhansine marssijoineen, banderolleineen sekä tykinlaukauksineen, jotka pilasivat tyystin poikamme siestan. Presidentti Morales, entinen koka-viljelijä, joka niin ikään kunnioitti juhlaa osanotollaan ja jonka karismaa saimme ihailla ikkunastamme, oli jo sitä ennen ehtinyt suututtaa Chilen presidentin niin, että tämä otatutti kahdeksi viikoksi kolme bolivialaista sotilasta panttivangiksi, kun ei muuta sattunut keksimään… (Bolivian laivasto harjoittelee tätä nykyä Titicacalla kuljettaen sunnuntaimatkailijoita järven nähtävyydestä toiseen: suosittelemme!) ÄLÄ siis KOSKAAN testaa bolivialaisten huumorintajua meriaiheella; keskustelu Karjalasta on sen rinnalla mitätöntä mutinaa.

Laivaston kyydissä maailman korkeimmalla järvellä.

salmonella s. f.: sama suomeksi, eli yksi googlatuimmista hakusanoista eurooppalaisten keskuudessa. Tämän suolistobakteerin ihanteellisin kasvu- ja elinympäristö löytyy ilta-aikaan aukeavista ihanantuoksuisista lihavarras- ja raakamakkarakojuista; myös rullakebab ja makkaraperunat (“choripapas”) ovat saapuneet Andeille. Tautiin määrätään antibioottikuuri tai ei, mutta vessaan on syytä varata Kurt Wallanderista kertovia tarinoita vähintään kolmeksi päiväksi. Tapaamiemme reppureissaajien tuttuakin tutumpi hokema – Boliviassa jos missä vatsa menee sekaisin – ON todistetusti TOTTA.

salteña s. f.: bolivialainen lihapiirakka, eli maan gastronomiaa parhaimmillaan. KAIKKIEN HIUKOPALA aamuisin klo 9.30-10.30. Varsin kova ja rapsakka kuori pitää sisällään kiehuvaa lientä, naudanlihaa, oliiveja, kananmunaa ja perunaa. Niin ikään herkulliset kana- ja kasvisversiot ovat suosittuja. Nautitaan yleensä lusikalla. Onni suosi meitä niin, että kaupungin (tai pikemmin maailman) paras piirakkapuoti, taatusti nimensä veroinen “Super Salteñas”, sijaitsee asuintalomme alakerrassa. New York Times kirjoitti 80-luvulla paikasta ylistävän artikkelin, jonka voi nyt lukea seinänkokoisesta kopiosta myymälän ulko-oven vierestä. Osoite: Calle Sanchez Lima, Plaza Avaroa, Sopocachi (La Paz).

Lihapiirakoita tapaa maailman joka kolkassa, liekö salteña yksi parhaimmista versioista.

 

Avainsanoina | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Finlandeses no Chamanculo – Suomalaiset Chamanculossa 13.3.2013

Chamanculo sai vastikään vieraakseen 10 suomalaista toimittajaa, jotka olivat tutustumassa kehitysyhteistyöhön Mosambikissa viikon verran. Muutaman tunnin vierailusta ASSCODECHAlla raportoi Taksvärkin SILTA-PONTE hankkeen Agostinho Matsinhe (kuvassa). Agostinhon juttu alla portugaliksi ja suomeksi.

 

Finlandeses no Chamanculo

Em primeiro lugar os nossos visitantes finlandeses foram recebidos com o grupo da dança AIDZIMENE e os membros da ASSCODECHA e os activistas comunicadores do projecto SILTA-PONTE onde foram apresentados as salas onde decorrem as actividades, onde tiveram a oportunidade de visitar a sala da: informatica, sala de alfabetização, escritorio, a sala onde decorrem as actividades do projecto SILTA.

Nos activistas comunicadores tivemos a oportunidade  de entrevistar uma das finlandeses de nome Anna-Kaisa onde nos falou de sua chegada a Moçambique que foi muito bom. Aprovou o clima que ca passamos no nosso dia-a-dia e prometeu contar boas historias do jovem do projecto abranger um publico de voz e por fim parabenizou a nossa coragem que tivemos no decorrer da entrevista.

Depois fomos ao ponto do evento da ASSCODECHA, onde ouve a pequena oferta as crianças do grupo DIZIMEN. Epor fim foram visitar a escola vizinha a prometeram voltar.

Opinão do activistacomunitario: “Foi muito bom ter passado desta fase porque, ouve de esperança”.


Anna-Kaisa ja haastattelijat.

…………………………………………………………………………………………………………………………

Suomalaiset Chamanculossa

Suomalaiset otettiin vastaan tanssiryhmä AIDZIMENEN esityksellä. Paikalla olivat myös ASSCODECHAN jäsenet, aktivistit sekä SILTA-PONTE hankkeen nuoret. Veirailijoille esiteltiin ASSCODECHAN tiloja, joissa opetellaan muun muassa tietotekniikkaa, lukemista ja kirjoittamista sekä SILTA-kommunikaatiohankkeen aktiviteetteja.

Meillä kommunikaatiohankkeen aktivisteilla oli tilaisuus haastatella yhtä suomalaista, nimeltään Anna-Kaisa. Hän kertoi saapuneensa hyvin Mosambikiin ja että paikallinen ilmasto, jossa päivittäin elämme, on mukava. Hän lupasi myös kertoa hyviä asioita hankkeen nuorista. Lopuksi hän onnitteli rohkeudestamme haastatella.

ASSCODECHAN tilojen esittelyn jälkeen lapset DIZIMEN ryhmästä tarjosivat pienen esityksen. Lopuksi vierailtiin koulussa.

Aktivistin kommentti: ”Vierailu meni hienosti ja toi toivoa.”

Toimittajia kiinnosti etenkin lasten tanssiesitys.

…………………………………………………………………………………………………………………………

Ylen Uutisissa oli maaliskuussa yhden Chamanculossa vierailleen toimittajan tekemä juttu Asscodechan toiminnasta. Katso täältä uutisjuttu, jossa Silta-projektin nuoretkin ovat mukana. Alkaa kohdasta 18:56! Video on katsottavissa Ylen Areenassa 3.4. asti.

Tanssiryhmä Dizimen ja suomalaiset vieraat.


Avainsanoina , | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

“…ja presidentti Evo Morales Ayman osallistuu kongressin avajais- ja päätöstilaisuuksiin… 4.3.2013

Eilisessä sanomalehdessä julkaistu artikkeli sai meidät tuoreet työntekijät vihdoin tajuamaan, että se mitä Compassa nyt puuhataan, on jotain todella isoa. Tässä lainauksia artikkelista sekä mietteitä siitä, mitä tämä kaikki meidän näkökulmastamme tarkoittaa.

“Ensi toukokuussa La Pazin kaupungissa järjestetään Latinalaisen Amerikan ensimmäinen Cultura Viva Comunitaria -kongressi, johon osallistuu liki 600 musiikin, teatterin, videon, valokuvauksen ja muiden taiteenalojen tekijää sekä kulttuurintuottajaa Boliviasta, Brasiliasta, Argentiinasta, Kolumbiasta, Ecuadorista, Chilestä, Perusta, Venezuelasta, Uruguaista, Paraguaista ja Costa Ricasta.”

Cultura Viva Comunitaria on koko valtavan mantereen monenmoisten kulttuurin, opetuksen, kehityksen ja taiteiden ympärillä toimivien tahojen yhteinen verkosto. Kaikki ovat tervetulleita mukaan, aina yksittäisistä taiteilijoista nuorisojärjestöihin ja valtioiden toimijoihin. Porukka määrittelee arvonsa melkoisen monisanaisesti, mutta ainakin seuraavat teemat keikkuvat mukana: yhteisöllisyys, demokratia, kulttuuri, tasa-arvo, alkuperäiskansojen asema. Verkoston nimen voisi suomentaa “Eläväksi yhteisökulttuuriksi”, tai pikemmin, Suomen kulttuurikentän termien mukaisesti, “Eläväksi yhteisötaiteeksi”. Kotisivut löytyvät osoitteesta www.culturavivacomunitaria.org.

“Tapahtumassa on mukana myös viitisenkymmentä kansanedustajaa, ylempää virkamiestä, pormestaria, jopa osallistujamaiden kulttuuriministereitä; heidän joukossaan Boliviassa pitkään asunut Celio Turino, joka oli Brasilian Lula da Silvan hallituksen kulttuurisihteerinä toteuttamassa Puntos de Cultura -hanketta.”

Brasilia on kuuluisa edistyksellisistä kulttuurihankkeistaan, ja Puntos de Cultura eli Kulttuuripisteet -ideaa on kopioitu jo ainakin Argentiinassa ja Perussa.

“La Pazin El Altossa toimivan Compa-säätiön ja teatteri Tronon johtaja Iván Nogales, joka on tapahtuman vastaava, kertoo haastattelussa kokoontuneensa Boliviassa Cochabamban kaupungin johdon kanssa, ja hanke saa heidän täyden tukensa.”

Tässä syy miksi Iván Nogalesia ei ole paljon Compassa näkynyt; kaksi kertaa olemme kiireesti kätelleet ja sitten vain kuultu huhuja siitä, missä järjestön sydän milloinkin viipottaa neuvottelemassa ja palaveroimassa. Nämä ovat tärkeitä aikoja Compalle. Onnistuessaan kongressi voisi taata järjestölle paljon nykyistä suuremmat vaikutusmahdollisuudet. On aika loikka Compalle ja Ivánille siirtyä alkuaikojen “hullun, katulasten kanssa teatteria tekevän” maineesta alle kolmessakymmenessä vuodessa tahoksi, jota valtio tukee ja kuuntelee.

“Bolivian hallitus ilmoitti, että presidentti Evo Morales Ayman osallistuu kongressin avajais- ja päätöstilaisuuksiin, ja että hallitus ajaa yhdessä La Pazin päättäjien, Telartes-yhdistyksen ja Compan kanssa lain tai asetuksen laatimista Cultura Viva Comunitarian tavoitteita tukemaan.”

Evo on kaikkialla! Presidentin kuvan näkee päivittäin lehdessä ainakin yhden, joskus jopa kolmen neljän tapahtuman yhteydessä. Tämä on hieno uutinen. Jospa mekin, näin compalaisina, pääsisimme kättelemään arvon herraa…

 

Cultura Viva Comunitarian tiukin konkreettinen tavoite on seuraava: hallitusten tulee ohjata 0,1 prosenttia valtion budjetista yhteisötaiteen ja kulttuurin tukemiseen. Tämä voi vaikuttaa hurjan toiveekkaalta, mutta täällä Boliviassa ilmapiiri on sangen suotuisa, eikä tuo (tai mikään muu merkittävä panostus yhteisökulttuuriin) kuulosta ainakaan meidän korviimme mahdottomalta. Täällähän on juuri toteutettu laaja opetusreformi, joka mm. kannustaa koulujen opettajia käyttämään entistä enemmän vaihtoehtoisia metodeja, kuten draamaa ja tanssia, päivittäisessä opetuksessa; tämä on juuri sitä, minkä eteen Compa on jo pidempään tehnyt työtä kouluttamalla opettajia ja vetämällä voimaannuttavia työpajoja koululuokissa. Ajatus siitä, että taide ja kulttuuri voivat toimia yhteiskunnallisen muutoksen moottorina, on siis vahvasti läsnä.

Artikkeli on kokonaisuudessaan luettavissa täällä.

Tästä videosta voit kurkata mitä toukokuussa on luvassa.

 

Avainsanoina , | 1 kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

”Ehkä paavikin haluaa rannalle” 25.2.2013

Osana Taksvärkki ry:n hanketta, jossa nuorten koulutuksella on suuri osa, pidetään Maputossa useita kursseja ja työpajoja. Yksi niistä on erityinen suomalaisten nuorten kanssa toteutettavan kommunikaatioprojektin ensimmäinen työpaja, joka järjestettiin ASSCODECHAn omissa tiloissa omien työntekijöiden voimin. Neljän päivän työpajan aikana opeteltiin muun muassa tietokoneen käyttöä, kameran käyttöä, tiedonetsintää internetistä, videopätkien suunnittelua ja toteutusta sekä keskusteltiin yleisesti kommunikaatiotaidoista.

 

Osallistujia oli joka päivä kiitettävästi ja joukosta erottuivat jo kaikkein innokkaimmat kommunikoijat. Oli mukava nähdä nuorten innostus kun kamerat, tietokoneet ja upouusi projektori kaivettiin esiin. Viikon päätteeksi nuoret suunnittelivat itsestään videopätkät, jotka tullaan kuvaamaan seuraavalla viikolla.

Vaikka nykyaikainen kommunikointi on täynnä tekniikkaa ja teknologiaa halusimme aloittaa nuorten tutustumisen myös perinteisempään mediaan. Jaoimme osallistujille kullekin 15 meticaista (noin 0,40€), joka on yleisimpien sanomalehtien hinta Maputossa. Tehtävänä oli ostaa sanomalehti ja etsiä sieltä mielenkiintoinen artikkeli, josta voisimme keskustella yhdessä. Hankkeeseen osallistujien ikä vaihtelee 14 aina 21 vuoteen, mutta vain pari oli aikaisemmin ostanut sanomalehden. Luultavasti ei moni suomalainenkaan nykynuori enää osta paperista lehteä, mutta pääsy internetiin ja sitä kautta uutisiin on jo ihan tavallinen juttu, kun taas harva Chamanculon nuorista pystyy seuraamaan kotimaisia saati sitten kansainvälisiä uutisia päivittäin.

 

Jo tarinat itse lehden ostamisesta olivat mielenkiintoista kuultavaa ja artikkelit, joita nuoret olivat valinneet, herättivät keskustelua. Nuoria kiinnostavat aiheet vaihtelivat aina koko maailmaa kohahduttavasta uutisesta paavin erosta tuolien puutteeseen mosambikilaisissa kouluissa. Pienen rohkaisun jälkeen nuoret uskalsivat myös ilmaista omia mielipiteitään uutisista ja arvioida jo hieman artikkeleitakin.

Kuvissa sanomalehtien lukua ja kamerankäytön opettelua.

. . . . . . . . .
Lisäys 29.4.

Tässä on hieman pyydettyä lisätietoa lehdenostamisesta ja lehtien lukemisesta.

Eräs poika oli valinnut Noticiasta Paavin erosta kertovan uutisen ja keskustelimme aiheesta. Hänen mielestään uutinen oli mielenkiintoinen, koko maailmaa koskeva. Pohdimme minkälaista Paavin työ ja elämä on sekä millaista hänen elämänsä tulee olemaan nyt eron jalkeen. Nuoret totesivat että luultavasti Paavi on ollut väsynyt ja haluaisi tehdä jotain muutakin, vaikka sitten mennä rannalle.

Toinen juttu, josta keskustelimme koski pulpettien ja tuolien puutetta mosambikilaisissa kouluissa. Nuoret pohdiskelivat, miksei kalusteita kouluihin voitaisi tehdä täällä Mosambikissa, kun kerta puutakin on. Lisäksi mietittiin yhdessä syitä koulujen huonoihin olosuhteisiin.

Lehdenosto oli tosiaan ollut monelle ensimmäinen kerta. Yksi oli lähettänyt isänsa asialle kun ei itse kehdannut. Toinen kertoi ostaneensa lehden ja joutuneensa ystäviensä pilkkaamaksi, mutta sanoi olevansa ylpeä ja aikovansa ostaa uudestaan jos ylimääräistä rahaa joku päivä on. Joku taisi sanoa myös että vähän jännitti…

Avainsanoina , | 2 kommenttia | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Hyvästi Kambodzha! 22.2.2013

Työt Licadholla loppuivat noin kuukausi sitten, mutta vielä en ole päässyt kotiin asti. Pitkä kotimatka on edennyt nyt Pohjois-Vietnamin vuoristoon, kaupunkiin nimeltä Sapa. Täällä on saanut totutella taas takin ja muiden arktisten hömpötysten käyttöön (flipfloppien sijaan kengät!?).

Loppuaika Licadholla oli kiireistä, lähinnä koulujen ja CPG ryhmien kanssa yhteistyössä tehtyjen videoiden editoinnin takia. Valmista kuitenkin tuli ja työpöydän siivoamisellekin jäi ainakin puolikas päivä aikaa! Nyt kärkyn aina netin äärelle päästessäni malttamattomasti Taksvärkin sekä Licadhon sivuja, josko videot olisi jo tuupattu nettiin. Vielä näyttää hiljaiselta. Päivitän blogiin linkin heti kun sellainen löytyy. Licadho luultavasti päivittää videon sivuilleen vasta, kun myös khmerinkielinen versio on valmis, nykyisen englanniksi sekä suomeksi tekstitettyjen versioiden lisäksi. Khmerikäännöksen valmistumisen ajankohta on vielä täysi mysteeri niin minulle, kuin asiasta vastuussa olevalle (entiselle) kollegallenikin.

Lopettamisen ajankohta oli siitä ikävä, että Licadhon ylin johto ei ehtinyt henkilökohtaisten syiden takia järjestää kanssani vuoden summaavaa close-up tapaamista tai järjestämään työtodistusta ennen lähtöäni. Tästä jäi vähän epämääräinen keskeneräisyyden fiilis, siitä huolimatta että lähiesimiehen ja lähimpien työtovereiden kanssa palaveerasimme projektin jatkosta ja siitä, mitä omille töilleni Licadhon sisällä tapahtuu ja kenen vastuulle ne tänä vuonna vierähtävät.

Työtodistus tulee joko postitse tai hankeseurantamatkalle lähtevän hankekoordinaattorin mukana takaisin Suomeen. Todistus luultavasti saapuu ennen työntekijää. Suunnittelin olevani Suomessa takaisin todistamassa keväthankien sulamista (ja yliopiston nelosperiodia), mutta mikäli matka taittuu jatkossakin yhtä joutuisasti, on juhannus varmaan realistisempi tavoite. Kertoo nimimerkki ”kaksi viikkoa Vietnamissa muuttuukin kohta kuukaudeksi”.

Kambodzhaa taitaa olla vähän ikävä jo nyt, vaikka tämän kauemmaksi en ole ehtinyt.

Vuodessa Phnom Penhistä tuli koti ja työstä Licadholla arkea. Kaikki oli täysin erilaista kuin mihin on Suomessa tottunut, mutta yllättävän pian motolla liikennettä vastaan ajaminen alkoi tuntua luonnolliselta kuin ratikan odottelu lumimyrskyssä. Toimistolle maanantaina saavuttuani viikon ensimmäisenä työtehtävänä maaoikeuksien puolesta järjestetyn Gangnam Style – mielenosoituksen kuvaaminen? Perussettiä. Iso vaaleanpunainen hääteltta tukkii kotikadun pariksi päiväksi? Vasta viides kerta tänä vuonna.

Mitä sain vapaaehtoisjaksolta? Mitä olen oppinut asumalla ja työskentelemällä vuoden Kambodzhassa? Onko jokin omassa ajattelussa muuttunut?

Asiaa on helpompi lähestyä näin perussuomalaisen negaation kautta kertomalla siitä, mitä ei tapahtunut. En kokenut maailmankuvaa mullistavaa ajattelutavan muutosta. En saanut oivallusta siitä, kuinka köyhässä ja lämpimässä sitä vasta osataankin elää oikein (kun Suomessa on kaikilla koko ajan hirveä kiire eikä pysähdytä syömään tuoreita mangoja). En myöskään kyynistynyt ”it’s like it is” hälläväliä expatiksi, jonka mielestä kaikki ihmisoikeuksiin tai kehitysyhteistyöhön viittaava on länsimaista hapatusta jota ilman kambodzhalaiset ovat tulleet toimeen vallan mainiosti jo tuhansien vuosien ajan.

Sen sijaan ymmärsin, että ihmiset ovat kaikkialla pohjimmiltaan kuitenkin melko samanlaisia, köyhä elämä kehitysmaassa ei ole sekään jatkuvaa kurjuutta ja kärsimystä ja paikalliset tietävät länsimaalaisia paremmin, miten maataan kehittää eteenpäin. En voi sanoa, että yksikään näistä asioista tuli yllätyksenä, mutta ehkä vuoden kokemukset ainakin vahvistivat näitä käsityksiä entisestään. Kokemusten sulatteluun ja perspektiivin löytämiseen saatetaan tarvita myös kuukautta enemmän aikaa ja ehkä myös naapurimaa Vietnamia pidempi etäisyys.

Kiitos Taksvärkki, Licadho ja Kambodzha, takana on vuosi jonka aikana on tapahtunut pienen ihmiselämän edestä. Yritän pitää opitusta khmerin kielestä vielä jotain muistissa Suomenkin päässä, sillä olen varma että palaan maahan vielä, ainakin turistiksi jos en muuten.

Blogi päättyy nyt tähän. Päivitän vielä linkin kulttuurivaihto-videoihin niiden ilmestyttyä, mutta sitä lukuun ottamatta se on nyt cumriep lie!

Avainsanoina | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Suuren haasteen edessä 19.2.2013

Uusi vuosi ja työt jatkuvat uudella tarmolla. Vuoden tarkistetut toimintasuunnitelmat alkavat pikkuhiljaa ilmestyä toimiston seinälle ja tuntuu että vuodenvaihde on tehnyt hyvää koko hankepoppoolle. Myös tämä sitkeästi mukana roikkuva etvolainen on saanut taas uusia haasteita eteensä. Portugalin kurssi järjestyksessään 3 on startannut ja ilokseni voin todeta että oppi alkaa tehota eikä joka toista lausetta tarvitse arvailla eikä pyytää toistamaan. Toki vielä välillä on hetkiä, jolloin harmittaa, ettei osaa kaikkea sanoa mitä haluaisi, mutta se kuuluu asiaan ja armoa itselleni; on vasta kulunut vuosi siitä kun aloitin portugalin opinnot.

Saapuessani ASSCODECHAlle, arvelin että yksi suurimmista haasteista olisi kielen oppiminen ja toki se on ollutkin, mutta nyt uuden vuoden alkaessa ja uuden kommunikaatiohankkeen yhteydessä, olen kohdannut haasteen, joka tuntuu niin suurelta etten usko siitä selviytyväni. Lohdutuksena on että haaste on koko ympäröivän yhteisön, ei pelkästään minun.

Kommunikaatiohankkeen tarkoituksena on toteuttaa ajatustenvaihtoa suomalaisten ja mosambikilaisten nuorten välillä. Nimeksi hankkeelle täällä Mosambikin päässä ideoitiin ”SILTA – PONTE” kuvaamaan nuorten välistä yhteyttä. Tähän mennessä suunnitelmat sisältävät muun muassa valokuvakertomuksia ja videopätkiä nuorista ja heidän elämästään. Mosambikin päässä olemme myös suunnitelleet koulutusta nuorille erilaisten kommunikaatiovälineiden ja – väylien käytössä. Jo ensimmäisten tapaamisten aikana totesimme, että etenkin nuoret hankkeeseen osallistuvat tytöt tarvitsevat myös voimaannuttamista ja tukea omien mielipiteidensä ilmaamiseen. Naisten asema Mosambikissa ei oman näkemykseni mukaan ole ainakaan kaupunkialueilla huonoimmasta päästä, mutta etenkin nuoret tytöt jäävät helposti aktiivisen kansalaiselämän ulkopuolelle ja koulun jälkeen tehtäväksi jää pienemmistä huolehtiminen sekä muut kotityöt. Siinäpä siis haastetta kerrakseen tälle kommunikaatiohankkeelle ei siis onneksi vain minulle! Mielenkiintoista nähdä kuinka vuoden mittainen hanke muuttaa nuoria osallistujia ja saavatko he lisää rohkeutta sekä taitoja kommunikointiin.

Halima opastaa tyttöjä tietokoneen käytössä.

 

Avainsanoina , | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin

Pian ovet taas aukeavat! 11.2.2013

Compan kolme kulttuuritaloa El Altossa ovat polttoainetta mielikuvitukselle. Nyt lomien jälkeen ne valmistautuvat avaamaan taas ovensa lähistön lapsille, jotka pääsevät viettämään vapaa-aikaansa ja vaikkapa tekemään koulutehtäviään hauskaan ja turvalliseen ympäristöön.

Piirustusta ja maalausta, break dancea, sirkusta… viimevuotiset julisteet kertovat talojen toiminnan kirjosta. Työpajoja vetävät sekä ulkomaalaiset vapaaehtoiset että paikalliset – usein Compassa kasvaneet – nuoret.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

El Alto kasvaa kohisten Bolivian pääkaupunkia La Pazia ympäröiville vuorille. Osalla alueista on jo kaikki kaupungin palvelut, toisaalla olosuhteet ovat sangen yksinkertaiset.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tämä Compan talosta löytyvä vessa on ainoa laatuaan näillä kulmilla. ”Lapset hyötyvät siis aivan konkreettisesti Compan läsnäolosta, he kun voivat käydä täällä vaikka suihkussa”, kertoo Compan työntekijä Chavita.

 

 

 

 

 

 

 

 

Rikkaamman väestön asuinalueella alhaalla La Pazissa elämä on kovin erilaista; siellä mekin majailemme. Työpäivinä nousemme pikkuautolla kiemuraista tietä kylmempään ilmastoon.

 

Ensi viikolla pääsemme suunnittelemaan tarkemmin, mitä työpajoja vedämme. Mutta nyt vietetään karnevaalia! Kaikki kynnelle kykenevät ovat matkustaneet Oruron kaupunkiin, jossa tätä juhlaa on vietetty jo 2000 vuoden ajan.

 

Avainsanoina , | Jätä kommentti | Julkaistu: | Kirjoittanut: admin