Potosin riemukkaan reissun jälkeen aikamme Compassa kävi vähiin. Viimeisen parin viikon aikana yritimme saada mahdollisimman monta aloittamaamme asiaa loppuun tai ainakin jonkinlaiseen päätökseen. Joistakin unelmista piti luopua jo aikaisemmin matkan varrella, puolessa vuodessa ei vain ehdi aivan kaikkea. Compa on ollut hieno työpaikka meille vapaaehtoisille. Olemme päässeet toteuttaman ideoitamme ja suunnitelmiamme vapaasti, toki keskuksen ehdoilla ja hengessä. Avointa ja innostunutta ilmapiiriä oppii arvostamaan kokoajan enemmän.

Viimeisten viikkojen aikana jäähyväisten ja loppuselvitysten lomassa pidimme viimeiset teatterityöpajat sirkusryhmäläisille sekä Fulanitos porukalle, saattelimme roikkumaan jääneitä fotonovela-tarinoita loppuun ja löysimme sopivan vastuuhenkilön jatkamaan hanketta lähdettyämme.

Rakkaaksi käyneessä Casa Libertadissa, El Alton laitakaupungilla pidimme tiivistyvässä tahdissa viimeiset hahmotyöpajat innokkaille teatterin harrastajille. Porukan koko ja kokoonpano vaihteli harmillisten taukojen ja työpajan peruutusten tähden. Viimeisille viikoillemme sattui myös koululaisten talviloma, joka myös verotti työpajoihin osallistujien määrää. Viisi innokasta ja uskollista teatterikärpästä saapuvat kuitenkin viimeisille työpajakerroille lomasta huolimatta ja muutamassa tunnissa kehitimme heidän kanssaan esityksen El Alton asukkaista, ”Näin El Altossa”. Näyttelijät loivat roolihahmonsa lähinnä fyysisiä piirteitä hakien ja lavalle syntyikin joukko traagisia ja toiveikkaita persoonia asehullusta poliisista ja lamaantuneesta prostituoidusta mehun myynnillä lääkäriopintojaan rahoittavaan nuorukaiseen saakka. Todellisia hahmoja El Alton kaduilta.

Viimeisenä perjantaina 9.7 järjestimme juhlat Casa Libertadissa kulttuuritalon nuorille, heidän vanhemmilleen sekä työntekijöille. Monet olivat vielä lomalla, mutta paikalle saapui mukava joukko lapsia, nuoria ja aikuisia. Ihastelimme porukalla Fotonovelan tuotoksia sekä Suomesta että Boliviasta. Antti soitti sahalla muutaman suomalaisen kappaleen ja tanssimme pari suomalaista tangoa, tosin tangojalat olivat hetkellisesti totaalisen hukassa, harjoituksen puutetta. Lähtöjuhlat kruunasi ”Näin El Altossa” ensiesitys.

Samana päivänä olimme tarjonnet kahvia ja ruusuista suklaakakkua Compan päätalon ravintolassa työpajaohjaajille ja koko Compan henkilökunnalle. Ravintolaan pakkautui iloinen yli kolmekymmenpäinen puhelias seurue. Liikuttavia jäähyväispuheita ja kiitoksia säesti suuri nauru ja tieto siitä että on enemmän yhdistävää kuin erottavaa.

Ihmisoikeuksista kertova näytelmä ”Si estuvieras en mis zapatos” (Jos olisit kengissäni) matkusti viikon mittaiselle vierailulle vanhaan kaivoskaupunkiin Potosiin, joka oli espanjalaisten valta-aikaan yksi maailman rikkaimmista kaupungeista. Näytelmä esitettiin kahteen otteeseen, ensin kauniilla ja keskeisellä Casa de la Monedan sisäpihalla, ja myöhemmin erään koulun teatterisalissa. Potosin elävillä ja kapeilla kaduilla raikui esityksiä ennen ja muulloinkin pellehousuisten ja kasvomaalattujen nuorten taiteilijoiden rumpupaukuttelu, jolla tehtiin tiettäväksi että Teatro Trono on tullut kaupunkiin.

Sveitsiläinen AOS-järjestö oli näyttänyt viimein vihreää valoa Compalta tilaamalleen esitykselle ja ihmisoikeuksista kertova näytelmä ” Sí estuvieras en mis zapatos” (Jos olisit kengissäni) oli valmis kohtaamaan yleisönsä. Meidät oli kutsuttu esiintymään Huanunin kaivoskaupungissa ensimmäistä kertaa järjestettäville teatterifestivaaleille. AOS järjesti festivaalit Compan avustuksella. Festivaaleille osallistui muutamia colegioita (eli lukioita) Huanunin lähistöltä, jotka olivat valmistaneet omat, ihmisoikeuksia käsittelevät esityksensä ja Fulanitosten esitys oli pyydetty mukaan erityisnumerona.

Bolivialainen teatteri ja tapa tehdä teatteria eroaa monin tavoin siitä mihin Suomessa teatteria tekevinä ja teatterista nauttivina olemme tottuneet. La Pazissa toimiva nuorten, ihmisoikeuksien ja työolojen kohentamisen parissa työskentelevä sveitsiläinen järjestö AOS tilasi Compalta ihmisoikeuksia käsittelevän näytelmän. Compalta toivottiin nuorten itsensä tekemää näytelmää, jota voitaisiin sitten esittää kouluissa toisille nuorille. Compan nuorista näyttelijöistä koostuva ryhmä Fulanitos tarttui haasteeseen. Mutta tuotteliaan ja kiireisen syksyn (eli Suomen kevään) hulinassa näytelmän ensimmäiset harjoitukset pidettiin vasta kahta viikkoa ennen sovittua aikarajaa, jolloin järjestön edustajat tulivat katsomaan esityksen.

Boliviassa Vapunpäivänmarssi ei ole kokoon kuihtunut muisto menneiltä puoluepolitiikkaan sitoutuneilta aktivismin vuosilta. Suomessa nuoret ovat löytäneet uusia aktivismin ja vaikuttamisen muotoja ja osa on passivoitunut pelien, dvd-boxien ja loputtomien vaihtoehtojen äärelle. Vappumarssi vetää vain harvoja puoleensa, varsinkaan räntää pistelevänä hyisenä toukokuun alun päivänä. Ja vain harvat niistäkään, jotka aina ovat marssineet jaksavat enää kantaa banderollia. Meitä, kuten ainakin puolta maailmaa vaivaa salakavalasti tuhkapilven tavoin kaikkialle levittäytynyt epäusko omiin mahdollisuuksiimme ja haluumme vaikuttaa. Juuri nyt kun mahdollisuudet saattaisivat olla kaikkein suurimmat.

Perjantaina, 26 maaliskuuta El Alton valtiollisessa yliopistossa U.P.E.A:ssa järjestettiin tapahtuma, jossa koululaiset saivat esittää kysymyksiä tulevien pormestarinvaalien ehdokkaille. Lapsia tuli tilaisuuteen kymmeniä luokallisia, ja osa oli tullut kulttuurikeskus Compan kautta, joka oli yksi tapahtumanjärjestäjä. Ehdokkaita oli paikalla kaikenkaikkiaan neljä, kukin eri puolueesta.

Niinhän se menee. Kuin suoraan oppikirjasta. Ensin kaikki uutta ja ihastuttavaa, ehkä kummallista, mutta jännittävällä tavalla.

Helmikuun lopulla pääsimme aloittamaan ensimmäisen oman työpajamme. Aloitus ei sujunut mutkitta. Kuun alkupuolella keskustelimme vapaaehtoisista vastaavaan Compan koordinaattorin kanssa mihin ryhdymme tutustumisen ja tarkkailun jälkeen. Meillä on riittänyt tekemistä ja työtä, muta kädet syyhysivät päästä aloittamaan itse suunnittelemamme työpaja. Koordinaattori innostui Fotonovela-ideastamme ja jo saman päivän viikoittaisessa koordinaatiokokouksessa hanke esiteltiin.

Escuela móvil, liikkuva koulu, on liikkuessaan tiivis paketti puutauluja ja metalliputkia elämää nähneen pikkuauton katolla. Auto suuntaa kerran tai kahdesti arkipäivässä El Alton suuressa kaupungissa milloin minkäkin sopivaksi havaitun ja ennalta sovitun koulun tai keskuksen tai muun toimipaikan läheisyyteen, paikan missä lapsia on päivisin liikkeellä ja missä lapset voivat toviksi seisahtua oppitaulujen ja nuorten vapaaehtoisten opettajien pariin.

Ensimmäinen kuukausi vapaaehtoisina Compassa on ollut tutustumista, opettelua ja pohtimista: miten voimme parhaiten hyödyntää taitojamme ja olla avuksi.

Compa on omalla dynaamisella rytmillään aktiivisesti toimiva järjestö. Palkallista henkilökuntaa on vain reilut kymmenen, mutta suuren vapaaehtoisjoukon ja pienen vakihenkilökunnan avulla saadaan aikaan uskomattoman monipuolista ja laajalle vaikuttavaa toimintaa.

Lensimme Andien korkeuksissa sijaitsevaan Bolivian pääkaupunkiin La Paziin uuden vuoden aattona. Neljänkymmenen kahden matkustustunnin jälkeen sopeutuminen lähes 4000 metrin korkeuteen oli hankalaa. Vuoristotauti iskee ihmisiin hyvin yksilöllisesti ja toisiin korkeus ei vaikuta juuri lainkaan. Ensimmäisinä päivinä yhden korttelin matka oli meille saavutus, mutta ohueen ilmaan tottui ja vähitellen jaksoimme tutustua uuteen kotikaupunkiimme.