Potosin riemukkaan reissun jälkeen aikamme Compassa kävi vähiin. Viimeisen parin viikon aikana yritimme saada mahdollisimman monta aloittamaamme asiaa loppuun tai ainakin jonkinlaiseen päätökseen. Joistakin unelmista piti luopua jo aikaisemmin matkan varrella, puolessa vuodessa ei vain ehdi aivan kaikkea. Compa on ollut hieno työpaikka meille vapaaehtoisille. Olemme päässeet toteuttaman ideoitamme ja suunnitelmiamme vapaasti, toki keskuksen ehdoilla ja hengessä. Avointa ja innostunutta ilmapiiriä oppii arvostamaan kokoajan enemmän.
Viimeisten viikkojen aikana jäähyväisten ja loppuselvitysten lomassa pidimme viimeiset teatterityöpajat sirkusryhmäläisille sekä Fulanitos porukalle, saattelimme roikkumaan jääneitä fotonovela-tarinoita loppuun ja löysimme sopivan vastuuhenkilön jatkamaan hanketta lähdettyämme.
Rakkaaksi käyneessä Casa Libertadissa, El Alton laitakaupungilla pidimme tiivistyvässä tahdissa viimeiset hahmotyöpajat innokkaille teatterin harrastajille. Porukan koko ja kokoonpano vaihteli harmillisten taukojen ja työpajan peruutusten tähden. Viimeisille viikoillemme sattui myös koululaisten talviloma, joka myös verotti työpajoihin osallistujien määrää. Viisi innokasta ja uskollista teatterikärpästä saapuvat kuitenkin viimeisille työpajakerroille lomasta huolimatta ja muutamassa tunnissa kehitimme heidän kanssaan esityksen El Alton asukkaista, ”Näin El Altossa”. Näyttelijät loivat roolihahmonsa lähinnä fyysisiä piirteitä hakien ja lavalle syntyikin joukko traagisia ja toiveikkaita persoonia asehullusta poliisista ja lamaantuneesta prostituoidusta mehun myynnillä lääkäriopintojaan rahoittavaan nuorukaiseen saakka. Todellisia hahmoja El Alton kaduilta.
Viimeisenä perjantaina 9.7 järjestimme juhlat Casa Libertadissa kulttuuritalon nuorille, heidän vanhemmilleen sekä työntekijöille. Monet olivat vielä lomalla, mutta paikalle saapui mukava joukko lapsia, nuoria ja aikuisia. Ihastelimme porukalla Fotonovelan tuotoksia sekä Suomesta että Boliviasta. Antti soitti sahalla muutaman suomalaisen kappaleen ja tanssimme pari suomalaista tangoa, tosin tangojalat olivat hetkellisesti totaalisen hukassa, harjoituksen puutetta. Lähtöjuhlat kruunasi ”Näin El Altossa” ensiesitys.
Samana päivänä olimme tarjonnet kahvia ja ruusuista suklaakakkua Compan päätalon ravintolassa työpajaohjaajille ja koko Compan henkilökunnalle. Ravintolaan pakkautui iloinen yli kolmekymmenpäinen puhelias seurue. Liikuttavia jäähyväispuheita ja kiitoksia säesti suuri nauru ja tieto siitä että on enemmän yhdistävää kuin erottavaa.
http://nahghkwepppgjmhyu.com nahghkwepppgjmhyu nahghkwepppgjmhyu nahghkwepppgjmhyu