Sveitsiläinen AOS-järjestö oli näyttänyt viimein vihreää valoa Compalta tilaamalleen esitykselle ja ihmisoikeuksista kertova näytelmä ” Sí estuvieras en mis zapatos” (Jos olisit kengissäni) oli valmis kohtaamaan yleisönsä. Meidät oli kutsuttu esiintymään Huanunin kaivoskaupungissa ensimmäistä kertaa järjestettäville teatterifestivaaleille. AOS järjesti festivaalit Compan avustuksella. Festivaaleille osallistui muutamia colegioita (eli lukioita) Huanunin lähistöltä, jotka olivat valmistaneet omat, ihmisoikeuksia käsittelevät esityksensä ja Fulanitosten esitys oli pyydetty mukaan erityisnumerona.

Kokoonnuimme perjantaina 18.6 aamulla varhain Compan Ciudad Satelitessa (Satelliittien kaupungissa) sijaitsevan kulttuuritalon eteen. Yllättävän moni Fulanitos-teatteriryhmän nuori pääsi paikalle kello kuudelta ja loputkin saapuivat vain kohtuullisesti myöhässä. Tiesimme, että kolme yliopistossa opiskelevaa ryhmän jäsentä ei pääse matkalle mukaan tenttien estämänä. Edellisenä iltana oli harjoiteltu esitystä ilman puuttuvia näyttelijöitä ja moni oli saanut runsaasti lisää näyteltävää. Aamun ikävä yllätys oli, että erään näyttelijän äiti oli edellisenä iltana kieltänyt lukioikäistä tytärtään jyrkästi lähtemästä reissuun. Anais on kuulemma jäänyt jälkeen matematiikassa, eikä voi olla päivääkään poissa koulusta. Eikun jakamaan rooleja jälleen uudelleen aamutokkurassa.

Olemme muutamia kertoja joutuneet törmäämään vanhempien epäileväisiin asenteisiin. Bolivian kaltaisessa köyhässä maassa vanhemmille on erityisen tärkeää, että lapset menestyvät koulussa, jotta heitä odottaisi valoisampi tulevaisuus. Joidenkin vanhempien mielestä taideharrastukset vievät aikaa opiskelulta. Meidän kokemuksemme ja näkemyksemme mukaan se, että nuorilla on muutakin innostavaa tekemistä kuin koulu ja kavereiden kanssa hengailu antaa opiskeluihinkin lisää puhtia. Compan nuorista kasvaa aktiivisia, rohkeita ja toisensa huomioon ottavia bolivialaisia, jotka uskovat vaikutusmahdollisuuksiinsa.

Matkustimme linja-autossa torkkuen ja uusia repliikkejä kerraten nelisen tuntia Oruron kaupunkiin ja aamiaisen jälkeen jatkoimme minibussilla Huanuniin. Unelias pikkukaupunki heräsi vähitellen eloon ja romanttisesti ränsistyneeseen elokuvateatteriin kerääntyi pikkuhiljaa yleisöä. Ehdimme harjoitella esityksen kriittiset kohtaukset pikaisesti läpi ennen kuin sali täyttyi lukiolaisista ja uteliaista kaupunkilaisista.

Kolme koulua esittävät väkivaltaa, alkoholia, raiskauksia ja etnistä syrjintää käsittelevät näytelmänsä ennen Compaa. Levoton yleisö pulisi, puhui kännyköihin, vaelteli salissa ja puhkesi väkivaltaa tai seksiä nähdessään valtaisaan nauruun. Esitykset olivat rytmiltään laahaavia, näyttelijät näyttelivät vain toisilleen ja repliikeistä ei tahtonut saada tolkkua, mutta käsittelevät selvästi nuorille tärkeitä teemoja. Taattua koulunäytelmälaatua siis.

Jännitimme yhdessä Compan näyttelijöiden kanssa, että mitenköhän monisatapäisen holtittoman ja pitkän iltapäivän väsyttämän yleisön saa hiljenemään. Paineita lisäsi järjestäjien hehkutus festivaalien kutsuvieraista, Compan suurista taiteilijoista!

Esitys lähti vauhdikkaasti käyntiin ja musiikki, rytmikkäästi liukuvat kohtaukset ja omaperäinen mukaansatempaava tyylilaji hiljensivät katsojat. Haasteellinen yleisö seurasi esitystä intensiivisesti, nauroi ja eli mukana. AOS:n edustajien epäilykset siitä, että nuoret katsojat eivät ymmärrä symboleja ja värikästä teatterikieltä osoittautuivat turhiksi. Esityksen jälkeen lähdimme kiitosten saattelemana pitkälle paluumatkalle. Alkumatkasta bussissa raikasi laulu, mutta loppua kohti koko joukko torkahteli tyytyväisenä.