Boliviassa Vapunpäivänmarssi ei ole kokoon kuihtunut muisto menneiltä puoluepolitiikkaan sitoutuneilta aktivismin vuosilta. Suomessa nuoret ovat löytäneet uusia aktivismin ja vaikuttamisen muotoja ja osa on passivoitunut pelien, dvd-boxien ja loputtomien vaihtoehtojen äärelle. Vappumarssi vetää vain harvoja puoleensa, varsinkaan räntää pistelevänä hyisenä toukokuun alun päivänä. Ja vain harvat niistäkään, jotka aina ovat marssineet jaksavat enää kantaa banderollia. Meitä, kuten ainakin puolta maailmaa vaivaa salakavalasti tuhkapilven tavoin kaikkialle levittäytynyt epäusko omiin mahdollisuuksiimme ja haluumme vaikuttaa. Juuri nyt kun mahdollisuudet saattaisivat olla kaikkein suurimmat.

Bolivia on mielenosoitusten, katusulkujen ja lakkojen luvattu maa. Kansalaisaktivismi on kytenyt siirtomaavallan, diktatuurien ja vallankaappausten runtelemassa maassa kautta verisen historian. Bolivialaiset ovat järjestäytyneet lukemattomiin naapurustoyhdistyksiin, intiaaniliikkeisiin, ammattiyhdistyksiin ja muihin eri asioita ajaviin järjestöihin. Vaikka mielenosoituksia näkee La Pazin ja El Alton kaduilla lähes päivittäin, eivät ne ole muuttuneet rutiiniksi. Päättäjien on pakko kuunnella mielenosoitusten ääntä, sillä nuoressa demokratiassa kansalaiset ovat ärhäköitä vaihtamaan suuntaa ja äänestämään toisin. Mielenilmauksilla on ollut myös konkreettista vaikutusta Bolivian lähihistoriassa. Presidenttejä on syösty vallasta ja hallitus on saatu perumaan kaupat ylikansallisen vesiyhtiön kanssa, jonka seurauksena vedenhinta ei kohonnut tavallisten ihmisten saavuttamattomiin.

Myös puoluepoliittisesti sitoutumaton Kulttuurikeskus Compa kokee, että sillä on yhteiskunnallinen tehtävä ja merkittävä rooli viime vuosina Boliviaa ravistelleissa muutoksissa. Compa kokee tehtäväkseen sosiaalisen muutoksen kohti oikeudenmukaisempaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Sorretuille alkuperäiskansoille on raivattava lisää tilaa ja oikeuksia yhteiskunnassa, jokaisella on oikeus identiteettiin ja ylpeyteen omasta kulttuuristaan.

Compa osallistui satojen muiden järjestöjen, työpaikkojen ja organisaatioiden tavoin vapunpäivänä La Pazia halkovalla pääkadulla Pradolla järjestetylle marssille. Bolivialaiseen tapaan saavuimme San Franciscon kirkon edustalle siinä yhdeksän aikaan aamulla eikä kukaan tarkkaan tiennyt milloin marssi alkaa. Paikalla oli pari hassua punaista lippua ja mustanpuhuvia anarkisteja kyltteineen.

Compalaiset ehtivät vaihtaa värikkäät klovniasut päälle, harjoitella rummutusrytminsä kuntoon ja maskata naamansa ennen kuin paikalle alkoi valua lisää väkeä. Kun yhdentoista aikaan lähdimme marssimaan ja tanssimaan rummut kumisten, koko kaksisuuntainen Prado oli täyttynyt marssijoista.

Marssijoita mahtui joka lähtöön. Ammattiliitot ja kansalaisjärjestöt olivat laajasti edustettuina. Joillakin työpaikoilla, kuten valtion virastoissa on marssille pakko osallistua. Marssijoilla oli paljon asiaa ja vaatimuksia. Huudot oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta raikasivat ja nykyistä presidenttiä Evo Moralesia ja hallintoa sekä vastustettiin että kannatettiin. Marssimme yhdessä järjestön kanssa, joka vaalii Bolivian diktatuurien aikana kadonneiden ja murhattujen toverien muistoa. Myös Compan johtajan Ivan Nogalesin isä kuoli hallituksen väkivaltaisuuksien seurauksena vuonna 1970.

Marssille mahtui mukaan myös iloa ja riemua. Varmaankin kymmenentuhannen marssijan joukosta Compa erottui selvästi. Tarttuvat rumpurytmit, värikkäät vaatteet ja etenkin hullusti tanssivat valkonaamat saivat monen marssia seuranneen la pazilaisen naaman virneeseen ja kamarat sauhuamaan.