keskiviikkona 10.3.2010 klo 17:49

Helmikuun lopulla pääsimme aloittamaan ensimmäisen oman työpajamme. Aloitus ei sujunut mutkitta. Kuun alkupuolella keskustelimme vapaaehtoisista vastaavaan Compan koordinaattorin kanssa mihin ryhdymme tutustumisen ja tarkkailun jälkeen. Meillä on riittänyt tekemistä ja työtä, muta kädet syyhysivät päästä aloittamaan itse suunnittelemamme työpaja. Koordinaattori innostui Fotonovela-ideastamme ja jo saman päivän viikoittaisessa koordinaatiokokouksessa hanke esiteltiin.

 

Cuentos del sur y del norte eli Tarinoita etelästä ja pohjoisesta -hanke sai innostuneen vastaanoton. Tarkoituksemme on tehdä bolivialaisten nuorten kanssa valokuvista ja kirjoituksista koostuvia tarinoita, joita voi vapaasti lukea verkossa. Suomalaiset nuoret toteuttavat kouluissa tarinoita samoista aiheista ja samalla metodilla. Tarinat käännetään suomeksi ja espanjaksi, joten nuoret voivat tarinoiden välityksellä vaihtaa kokemuksia ja ajatuksia siitä millaista elämä on toisella puolella maapalloa. Työpaja päätettiin aloittaa seuraavalla viikolla Compan uudessa toimintakeskuksessa, El Alton 4. alueella sijaitsevassa Villa Libertadissa. Ihailimme Compan dynaamista ja joustavaa rytmiä ja mietimme kuinkakohan kauan Suomen kouluissa kestää, että Fotonovela-hanke saadaan mahdutettua opetussuunnitelman rakoihin ja koulujen tiukasti aikataulutettuun todellisuuteen.

 

Seuraavalla viikolla juhlittiin karnevaaleja ja kansallisista vapaapäivistä johtuen pajan aloitusta piti lykätä. Aloituspäiväksi päätettiin 20.2, mutta edellisen iltana saimme puhelinsoiton Villa Libertaden vastaavalta, että tämä lauantai onkin huono, koska samaan aikaan on kolumbialaisten pyöräseikkailijoiden ja Compan järjestämä autoilun järjettömyydestä muistuttava pyöräretki El Altossa sekä erään Compan koordinaattorin häät. Osallistuimme huikean hienolle pyöräretkelle keskellä ruuhkaista kaupunkia ja siirsimme pajan aloitusta viikolla.

 

el_altosta
El Alton kaupunki levittäytyy laajoille ylätasangoille

 

Viimein helmikuun viimeisenä päivänä pääsimme aloittamaan työpajan. Saavuimme El Alton laitamilla sijaitsevaan Villa Libertadiin hieman myöhässä. Vaikka olimme vierailleet keskuksessa muutaman kerran, reitti läpi suuren ja samannäköisistä punatiilisistä taloista muodostuneen kaupungin oli meille vielä hieman epäselvä. Matka La Pazista kiiveten jyrkkiä vuorenrinteitä kimppataksilla El Altoon ja halki kaupungin syrjäisimpään kolkkaan saattaa kestää mitä vain tunnin ja kahden välillä, ruuhkista, juhlapäivistä ja muista satunnaisista tekijöistä riippuen.

 

Meitä oli odottamassa muutama nuori. Paikalle tippui vähitellen lisää Villa Libertaden lähellä asuvia 10-14-vuotiaita nuoria sekä Compan parikymppisiä bolivialaisia vapaaehtoisia, jotka itse vetävät työpajoja kouluissa sekä toimintakeskuksissa. Lopulta osallistujia oli yli kaksikymmentä, harvinaisuus 4. alueella. Yli puolet saapui paikalle vielä seuraavallakin kerralla.

 

compa4
Mielikuvituksellinen Villa Libertad

 

Tarkoituksemme oli jatkaa seuraavana keskiviikkona, mutta silloin koko Bolivian julkinen liikenne oli lakossa. Pääsimme El Altoon saakka laittoman kimppataksin kyydissä, mutta 4. alueelle oli mahdotonta jatkaa. Järjetön lakko, jossa kuljettajat vastustivat uuden hallituksen säätämää rangaistusta humalassa ajamisesta, onneksi loppui ja pääsimme jatkamaan pajaa lauantaina. Kuljettajatkin kuulemma olivat laista lopulta samaa mieltä. Helpottavaa kuulla, että humalaista kuskia sentään lain mukaan odottaa rangaistus.

 

Saimme nuorten kirjoituksissa palautetta, että puhettamme on välillä vaikeata ymmärtää. Kummallinen aksentti ja itse keksityt sanat voivat tehdä espanjastamme etenkin lapsille välillä siansaksaa. Ryhmäläiset ovat mahtavan kannustavia, emmekä lannistu. 10-23-vuiotiasta nuorista ja nuorista aikuisista koostuva ryhmä on haastava, mutta hedelmällinen. Vanhemmat voivat auttaa nuorempia ja vahan ujommat rohkaistuvat luovassa ilmapiirissä. Olemme harjoitelleet kuvaamista, tarinan hahmottelua ja kirjoittamista. Kahdella kerralla olemme päässeet hyvään vauhtiin ja ideoita alkaa syntyä. Nyt Suomen koululaiset ja opettajat tarinoiden kimppuun! Pääsemme pian kuulemaan millaista on elämä maailman toisella laidalla.


Jätä uusi kommentti:

  nimi *
  sähköpostiosoite* (ei näy julkisesti)
RSS


Antti Halonen ja Eeva Kemppi työskentelevät vapaaehtoisina Boliviassa, Taksvärkin yhteistyöjärjestössä kulttuurikeskus Compassa. Järjestö toimii pääkaupungin La Pazin kylkeen kasvaneessa, maalta muuttaneiden intiaanien kansoittamassa El Alton kaupungissa. Compa järjestää nuorille ja lapsille taidetyöpajoja, joiden tavoitteena on vahvistaa osallistujien itsetuntoa ja identiteettiä.