maanantaina 22.2.2010 klo 10:24

Escuela móvil, liikkuva koulu, on liikkuessaan tiivis paketti puutauluja ja metalliputkia elämää nähneen pikkuauton katolla. Auto suuntaa kerran tai kahdesti arkipäivässä El Alton suuressa kaupungissa milloin minkäkin sopivaksi havaitun ja ennalta sovitun koulun tai keskuksen tai muun toimipaikan läheisyyteen, paikan missä lapsia on päivisin liikkeellä ja missä lapset voivat toviksi seisahtua oppitaulujen ja nuorten vapaaehtoisten opettajien pariin.

 

Torstaina 11.2 parkkeerasimme erään kristillisen keskuksen porttien eteen, ja kohta ensimmäiset uteliaat lapsenpäät töllöttivät portin aukoista. Nostimme puulevyt alas katolta, kiinnitimme putket katolle hitsattuun metallirakennelmaan, ja asettelimme levyt kiinni metallista muodostuneeseen kehikkoon. Koko auton ympäröi nyt puulevyjen kehä. Kehälle sai ruuvattua kiinni pikkuisia kuvia ja numeroita ja liikkuvia nuolia sisältäviä värikkäitä tauluja.

 

Lapset tulivat pian isolla joukolla auton luo ja napsimme heistä pienen ryhmän kullekin opettajalle. Loput keikkuivat keskuksen pihalle odottelemaan vuoroaan. Oppitaulujen luona mietimme mitä aisteja missäkin pikkukuvassa käytetään, mitä kaikkea eräässä valtavassa torikuvassa tapahtuu, tai mikä pallo- tai tähtimäärä on isompi tai pienempi ja lisäksi kirjoittelimme lyhyitä sanoja tai puuttuvia kirjaimia sanaristikoille ja laskimme laskutehtäviä. Lapset olivat kahdeksanvuotiaita tai nuorempia, kolmannella luokalla koulussa. Myöhemmin iltapäivällä he olivat menossa myös oikeaan kouluun El Altossa, kristillinen keskus tarjosi heille ennen sitä ruokaa ja turvaa temmeltää. Tunnin parin päästä pakkasimme koulun takaisin katolle ja huristelimme ruputeitä pitkin kulttuurikeskus Compaan.

 

escuela_movil
Liikkuva koulu tarjoaa lapsille onnistumisen kokemuksia, vahvistaa itsetuntoa ja rohkaisee käymään myös oikeaa koulua

 

Teatro Camión, liikkuva teatteri, on jykevä kymmenenmetrinen rekka-auto jonka uumeniin mahtuu soittimia ja äänentoistolaitteita, pukuvarasto ja sermejä, rekvisiittaa, lavasteita ja lopulta kokonainen teatterillinen Teatro Tronon väkeä. Sunnuntaina 14.2 teatteri parkkeerattiin Compan uusimman ja Taksvärkin tuella rakennetun El Alton neljännen toimitalon edustalle – pienen perunapellon reunalle, vaatimattomien ja matalien tiilitalojen keskuuteen. Trono oli käynyt vierailulla Cochabambassa ja muutamassa Bolivian pikkukaupungissa ja tämä oli kiertueen päätösesitys.

Rekan toinen sivu avautui paksujen metallitukien varaan ja tästä syntyi kookas näyttämö. Joukko pitelemättömiä ja värikkäitä tronolaisia lähti pellehousuissaan kiertämään köyhän naapuruston laakeita kiviteitä ja keräsi rytmikkäällä yhteisrummutuksellaan ja pillienvislauksellaan mukaansa muutaman pikkupojan yleisöksi. Myöhemmin yleisöä kertyi lisää peltokaistaleen reunamille, vaikka olikin karnevaaliajan kiihkeimpiä juhlapäiviä.

Esitys alkoi rummutuksella ja soitannalla, jonka jälkeen näyteltiin kiertuetta varten tehty Explicación de mi pais (Selityksiä maastani). Bolivian kansojen historiaa kuvitettiin jatkuvin liikkein ja tanssein, ja usein myös näyttäviä pukimia ja kankaita hulmahteli liikkeen muassa.

Esityksen jälkeen nähtiin Tronon perusohjelmistoon kuuluva, komediallisesti kuvitettu erään avioliiton tarina. Ja koko show päättyi vielä kunnon rummutukseen ja vislaukseen ja lavariemuun.
Teatteri on kiertänyt siellä täällä maailman kaupungeissa jo parikymmentä vuotta, Euroopassakin (tuossa Aasian mantereen läntisessä niemimaassa) se on käynyt muutaman kerran. Rekalla tehdään pitempiä kiertueita yleensä vuosittain. Lähikaupunkeja käydään tervehtimässä ja ajatuksia ja tietoutta vaihtamassa useammankin kerran vuodessa.

 

rekka


1 vastaus artikkeliin "Kulttuurikeskuksen kaksi liikkuvaa osaa"
Mari, Taksvärkki:23.02.2010 klo 11:36

Kivaa ja värikästä luettavaa. Jatkakaa samaan malliin! Pieni korjaus vain tähän kirjoitukseen: Taksvärkki ei ole tukenut Villa Libertad-keskuksen rakentamista mutta tänä vuonna, hankkeemme käynnistyttyä, tuemme kyllä joidenkin tarpeellisten laitteiden hankinnassa sinne, ja mikä tärkeintä, suomalaisten koululaisten ja UM:n tuella rahoitetaan keskuksessa tapahtuvat työpajat ja muu toiminta.

Jätä uusi kommentti:

  nimi *
  sähköpostiosoite* (ei näy julkisesti)
RSS


Antti Halonen ja Eeva Kemppi työskentelevät vapaaehtoisina Boliviassa, Taksvärkin yhteistyöjärjestössä kulttuurikeskus Compassa. Järjestö toimii pääkaupungin La Pazin kylkeen kasvaneessa, maalta muuttaneiden intiaanien kansoittamassa El Alton kaupungissa. Compa järjestää nuorille ja lapsille taidetyöpajoja, joiden tavoitteena on vahvistaa osallistujien itsetuntoa ja identiteettiä.