Ensimmäinen kuukausi vapaaehtoisina Compassa on ollut tutustumista, opettelua ja pohtimista: miten voimme parhaiten hyödyntää taitojamme ja olla avuksi.
Compa on omalla dynaamisella rytmillään aktiivisesti toimiva järjestö. Palkallista henkilökuntaa on vain reilut kymmenen, mutta suuren vapaaehtoisjoukon ja pienen vakihenkilökunnan avulla saadaan aikaan uskomattoman monipuolista ja laajalle vaikuttavaa toimintaa.
Suurin osa vapaaehtoisista on bolivialaisia nuoria, jotka ovat itse aikanaan osallistuneet Compan järjestämiin taidetyöpajoihin, kiintyneet keskukseen ja kouluttautuneet itse työpajaohjaajiksi. Nuorista vapaaehtoisista näkee miten suuri merkitys keskuksella on ollut heidän itsetuntonsa ja itseilmaisunsa kehittymisessä.
Keskuksessa työskentelee aina myös muutamia ulkomaalaisia, pääosin Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta tulleita vapaaehtoisia. Ulkomaalaiset vapaaehtoiset tuovat keskuksen toimintaan uusia tuulia ja samalla pääsevät jakamaan Compan vuosien varrella kertynyttä kokemusta. Tällä hetkellä Compassa on meidän lisäksemme vapaaehtoisia Saksasta, Tanskasta, Ranskasta, Kanadasta ja Argentiinasta.
Nuorille ja lapsille Compassa järjestettävien taidetyöpajojen lisäksi järjestö toimii tiiviissä yhteistyössä alueen koulujen ja valtion ylläpitämien sosiaalikeskusten kanssa. Koulut voivat tilata halutessaan Compan vapaaehtoisia pitämään oppilaille työpajoja haluamastaan aiheesta. Compa järjestää myös sosiaalikeskuksissa työpajoja ja muun muassa kielten opetusta El Alton lapsille, joilla monilla on ongelmia perheessä eikä mahdollisuutta käydä koulua. Compa tarjoaa koulutusta myös lasten ja nuorten vanhemmille.
Koululaiset viettivät kesälomaa helmikuun alkuun saakka. Ennen koulujen alkamista Compa järjesti El Alton opettajille työpajan teatterinkeinojen käytöstä opetuksessa. Työpaja tuli suureen tarpeeseen. Ruumiin käyttö, liike ja kosketus olivat hyvin uusia asioita työkseen puhuville opettajille. Opetuksessa voisi välillä pään sijaan käyttää muutakin ruumista!
Innokkaat El Alton opettajat harjoittelevat linnun elämää
Vettä, vettä!
Compan alkujuuri ja edelleen merkittävä osa keskuksen toimintaa ovat Compan yhteydessä toimivat teatteriryhmät. Ryhmistä maineikkain on viime vuonna 20-vuotista taivaltaan juhlinut, Euroopassakin esiintynyt Teatro Trono. Hieman nuorempien teatterilaisten ryhmä Fulanitos, eli “pikku Trono” osallistui viime viikonloppuna La Pazin kaupungin järjestämään Gota de Agua (vesipisara) tapahtumaan, jonka tarkoituksena oli karnevaalien alla muistuttaa puhtaan veden tärkeydestä.
Vesi tuntuu olevan otsikoissa kaikkialla. Boliviassa on koettu ennätyssateiden takia suuria ja tuhoisia tulvia. Monet ovat menettäneet kotinsa. Vaikka vettä tuleekin taivaantäydeltä, monilla on pulaa puhtaasta juomavedestä.
Helmikuussa Boliviassa eletään karnevaalien aikaa. Perinteeseen kuuluu valtaisat vesisodat, joissa vesi-ilmapallot lentävät, eikä onnettomuuksiltakaan vältytä.
Fulanitos-ryhmän reilussa viikossa kokoama hieno esitys käsitteli karnevaaleihin riemun lisäksi kuuluvia ikäviä perinteitä kuten veden haaskaamista ja väkivaltaa. Esitys halusi muistuttaa, että kaikilla ei ole vettä edes juodakseen ja pienillä teoilla, kuten sulkemalla hanan, voit säästää vettä sitä tarvitseville.
Ryhmä esiintyi kolmena päivänä La Pazin pääkadulla El Pradolla. Vauhdikas, rummutusta ja fyysistä ilmaisua sisältävä esitys oli menestys. Ohikulkijat jäivät ihmettelemään esitystä sankoin joukoin ja pikku Tronolaisia haastateltiin kolmelle eri Tv-kanavalle.