Takana on kahden kuukauden loma Perussa ja Ecuadorissa. Viimeinen lomakohteeni oli Quito, josta lensin takaisin tänne Santa Cruziin, Bolivian kehittyneimpään ja väkirikkaimpaan kaupunkiin. Puoli vuotta sitten, kun näin ensimmäisen kerran tämän kaupungin, oli mielessäni lähes pelkäästään positiivisia ajatuksia. Mietin mm. että eihän tämä nyt olekaan niin köyhä paikka, mitä Suomesta käsin olin kuvitellut.

Palatessani Ecuadorista tunnelma oli kuitenkin aivan toinen. Moderni ja kaunis Quito vaihtui rumaan ja roskaiseen Santa Cruziin. Ajaessamme taksilla kotia, näin ainoastaan värittomiä betonihökkeleitä enkä ollut tunnistaa pääkatuamme, roskia oli joka puolella. Seuraavana päivänä tepastellessani bussiasemalle ostamaan bussilippua Sucreen, jossa järjestettiin meidän organisaation leiri, näin useampia ihmisiä kadulla makaamassa repaleiset vaatteet yllä, naama palaneena.

Bussimatka Santa Cruzista Sucreen oli myös jotain ihan muuta kuin, mihin olin tottunut Perussa ja Ecuadorissa. Tuttavani oli aiemmin kertonut, etta matka kestäisi noin 10 tuntia, joten ajattelin, etta puolen yön jälkeen olisin jo hostellihuoneessani ihanasti unten mailla. No, matkan teko viivästyi heti alkuunsa, koska alkuperäinen kuskimme ei ollutkaan ammattitaitoinen. Bussifirma ei halunnut ottaa riskiä vaan etsi uuden kuskin tilalle (yleensä turvallisuudella ei ole niin merkitystä, mutta Cochabambassa sattuneen onnettomuuden jälkeen, bussitarkastuksia on tiheämmin). Siinähän vierahti mukavasti tunti. Matkaan päästyämme asfalttiosuus vaihtui nopeasti soratieksi, joka oli niin kuoppainen, että  me kaikki seitsemän takapenkillä istujaa hyppäsimme vähän väliä puolimetriä ilmaan. Loppupeleissä 15 tunnin jälkeen aamukahdeksalta saavuimme perille Sucreen. En olisi voinut uskoa, että tie maan suurimmasta kaupungista maan pääkaupunkiin voisi olla näin surkeassa kunnossa. Kaikista negatiivisin asia paluussani Santa Cruziin oli kuitenkin ilmasto. Missään muualla en ole törmännyt näin kauheaan helteeseen.

Huomaan, etta Boliviassa monet pienet asiat eroavat Perusta ja Ecuadorista. Yksi näistä asioista on turvallisuus. Boliviassa on suorastaan synti pitää turvavyötä, kun se Ecuadorissa ja Perussa etupenkillä on pakollinen, riippuen tosin kuskista ja kaupungista. Liikenne on kaikkialla kaoottista, mutta tuntuu, että täällä Santa Cruzissa se on vieläkin epäorganisoidumpaa. Torvet soi ja läheltäpititilanteita on jatkuvasti. Englannin kielen kuuleminen paikallisen suusta Boliviassa on todella harvinaista. Perussa ja Ecuadorissa se on yleisempää, ehkä siksi, että turisteja näkee näissä maissa myös enemmän.  Länsimaiset ketjut puuttuvat Boliviasta. Burger King ja Subway täältä kyllä löytyvät, mutta esimerkiksi Mc Donald´s:a ei tässä kaupungissa ole. Roskia heitetään bussin ikkunoista eikä roskakoreja löydy mistään. Sama tapa on kyllä Perussa ja Ecuadorissa. Ecuadorissa tosin roskien heittäminen kadulle on kiellettyä. Siitä seuraa sakko, mikäli virkavalta sattuu sen näkemään. En tiedä, mikä on virallinen kanta Perussa ja Boliviassa.

Kaikesta huolimatta en voi olla ihastelematta Bolivian luontoa ja bolivialaisia. Joka kerta bussissa ja microssa istuessani mietin, miten yhdessä maassa voi olla näin mieletön ja monipuolinen luonto sekä niin rikas väestö. Parin päivän jälkeen olen taas tottunut täkäläiseen rentoon elämänmenoon ja Santa Cruzkin tuntuu taas kodilta.