Koululaiset äänestivät lukuvuoden 2008-2009 Taksvärkki-keräyksen kohteesta

Suomalaiset koululaiset ja opiskelijat ovat äänestäneet lukuvuoden 2008-2009 Taksvärkki-keräyksen kohteesta. Äänestyksen voitti kolmen ehdotuksen joukosta kehitysyhteistyöhanke, jolla tuetaan kouluja käymättömien ja koulun keskeyttäneiden lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustaidon opetusta. Hanke kohdistuu Madagaskarin syrjäisille, köyhille seuduille ja sen toteutuksessa kumppanina on madagaskarilainen kansalaisjärjestö Malagasy Mahomby. Äänestyksen tuloksen vahvistaa Taksvärkki ry:n hallitus kesäkuussa.

Hankkeelle kerätään rahaa lukuvuonna 2008-2009 järjestettävällä Taksvärkki-keräyksellä. Keräys toteutetaan "koululaiselta koululaiselle" -idealla. Suomalainen koululainen tai opiskelija tekee päivän työn ja lahjoittaa saamansa palkkion Taksvärkki ry:lle, joka toteuttaa kerätyillä varoilla kehitysyhteistyöhankkeen yhteistyössä paikallisen kumppanijärjestön kanssa.

Keräysvaroilla toteutetaan kolmesta viiteen vuotta kestävä kehitysyhteistyöhanke, jonka tavoitteena on tarjota luku- ja kirjoitustaito 10 000 madagaskarilaiselle käyttäen hyväksi madagaskarilaisiin oloihin suunniteltuja opetusmenetelmiä. Lisäksi taitojen ylläpitoa ja pienimuotoista ammatillista koulutusta varten hankekyliin perustetaan oppimiskeskuksia.

Taksvärkki ry on kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on edistää kehitysmaiden lasten ja nuorten elinoloja ja ihmisoikeuksia sekä kannustaa suomalaista nuorisoa maailmanlaajuiseen yhteisvastuuseen.

Taksvärkki ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestöjen järjestö, jonka jäseninä on 12 palkansaaja-, opiskelija-, rauhan- ja kirkon nuorisotyön järjestöä.

Lisätietoja:

Hankesuunnittelija Mari Luosujärvi, puh. (09) 150 2622, mari.luosujarvi(at)taksvarkki.fi