fi | se | en
sara_clubin_jasenet_396

Etusivu > Kohdemaat > Kaikki maat > Tansania

Nuorten hiv-aids -valistustyöhön tunkua Tansaniassa

Taksvärkki ry on tukenut nuorten hiv-aids -valistustyötä Tansaniassa jo vuodesta 2006 lähtien. Nuoria tavoitetaan mm. koulujen yhteydessä toimivissa kerhoissa, joissa tutustutaan lasten oikeuksiin. 

Sara club -nimellä tunnettujen kerhojen jäsenmäärä on noussut huimaa vauhtia.  Kun Taksvärkin ja Watoto Salaman yhteistyö Kinondonin alueella alkoi vuonna 2006, kerhoissa oli noin 1400 nuorta. Kolmen ja puolen vuoden työn jälkeen niissä on yhteensä jo melkein 5000 jäsentä – keskimäärin noin 260 joka kerhossa.

Kerhot kannustavat kertomaan kavereillekin

Kerhot kokoontuvat kouluilla, ja niitä vetävät koululaiset, jotka nuoret valitsevat joukostaan.  Koulun opettajista on myös valittu vastuuopettaja, joka tarvittaessa avustaa kerhon toiminnassa. 

Kerhoissa kerrotaan lasten oikeuksista ja siitä, miten hiv/aidsilta voi suojautua.  Samalla kerholaiset oppivat, miten tietoa voi jakaa myös toisille ikätovereille luovin keinoin, mm. teatterin ja musiikin avulla.

Kaikki kerholaiset eivät voi osallistua toimintaan säännöllisesti. Monen täytyy huolehtia nuoremmista sisaruksistaan. Aidsin seurauksena monessa perheessä ei ole enää vanhempia, vaan lapset huolehtivat toisistaan keskenään. Aidsiin liittyy edelleen paljon ennakkoluuloja, eivätkä kaikki myöskään halua osallistua toimintaan, joka yhdistetään jollain tavalla aidsiin.

Nuorten työ näkyy jo

Neljän vuoden aikana Sara club -toiminta on kuitenkin kasvanut näkyväksi ja tunnetuksi.  Oppilaat valitsevat itse kerhojen vetäjät joukostaan. Viime kesäkuussa valittiin tämän lukuvuoden 74 kerhonvetäjää, ja valintaan osallistui huimat 2800 koululaista. Vetäjät varustetaan työhönsä kolmen päivän mittaisella koulutuksella, ja kerholaisten käyttöön on tulossa myös oppimateriaaleja

Lisää uutisia Tansaniasta on tiedossa loppuvuodesta. Taksvärkki ry tukee nuorten mediajärjestön  Curly ry:n aktiivien matkaa Tansaniaan keräämään Watoto Salaman ja Taksvärkki ry:n toimintaan osallistuvien nuorten tarinoita. Matkan anti tulee näkymään Taksvärkin tiedotustyössä.


  tulostettava versio