fi | se | en
opinnytety_396

Etusivu > Uutisarkisto

Opinnäytetyö katulapsien parissa tehtävästä työstä valmistunut

Taksvärkki ry:ssä kansainvälisyyskasvattajana toiminut Suvi Waitara on tehnyt tutkimuksen lasten osallistumisesta katulapsityössä.

Humanistisen Ammattikorkeakoulun lopputyönä tehty tutkimus perustuu 2,5 kuukauden aikana tehtyyn osallistuvaan havainnointiin kenialaisen Action for Children in Conflict (AFCIC) -järjestön katulapsikeskuksessa. Opinnäytetyö on luettavissa tietokannasta:
http://www.urn.fi/URN:NBN:fi:amk-200912016672

Katulapsilla on harvoin mahdollisuuksia osallistua heidän hyväkseen tehdyn työn suunnitteluun ja heitä koskevaan päätöksentekoon. Waitara tutki työssään sekä osallistumisen esteitä että  mahdollisuuksia. Lisäksi hän kuvaa monipuolisesti sekä katulapsiongelmaa Keniassa että katulasten parissa tehtävää työtä ja sen haasteita. Omakohtaiseen kokemukseen perustuva opinnäytetyö tuo elävästi esille katulasten ja -nuorten omia näkemyksiä.  

Myös Taksvärkki ry tukee kenialaisia katulapsia. Taksvärkki-kampanja 2007-2008 keräsi varoja kenialaiselle Undugu-järjestölle, jonka edistyksellinen ja katunuorten omaan osallistumiseen perustuva työ mainitaan myös Suvin opinnäytetyössä.


  tulostettava versio